Espanjan vaalivuosi 2015

Jo ennen todennäköisesti marraskuussa 2015 järjestettäviä parlamenttivaaleja, eri puolilla Espanjaa äänestetään monissa mielenkiintoisissa vaaleissa. Maaliskuussa Andalusiassa pidetään ennenaikaiset alueparlamenttivaalit, toukokuussa koko Espanjassa on edessä paikallisvaalit (sekä kunnallisvaalit että maakuntavaltuustojen vaalit) ja samaan aikaan pidetään myös alueparlamenttivaalit Aragoniassa, Asturiassa, Baleaareilla, Kanariansaarilla, Cantabriassa, Kastilia-La Manchassa, Kastilia ja Leonissa, Extremadurassa, Madridissa, Murciassa, Navarrassa, La Riojassa sekä Valenciassa ja Ceutan ja Melillan autonomisissa kaupungeissa sekä vielä syyskuussa Kataloniassa järjestetään ennenaikaiset alueparlamenttivaalit paljolti itsenäistymiskysymyksen vuoksi.

Näillä näkymin Espanjassa pidetään siis tänä vuonna kaikki mahdolliset kansalliset vaalit lukuun ottamatta Galician ja Baskimaan alueparlamenttivaaleja, jotka ovat edessä vuonna 2016. Vaalivuoden 2015 jälkeen Espanjan poliittinen kenttä on saattanut kokea suurimman myllerryksensä sitten demokratiaan siirtymisen ja Katalonia ottanut ratkaisevimman askeleen kohti itsenäistymistä. Espanjan laajan sisäpoliittisen tilanteen ymmärtämiseksi analysoidaan ensin parlamenttivaalit, sitten aikajärjestyksessä muut vaalit.

Espanjan parlamenttivaalit

Parlamenttivaalit on pidettävä viimeistään joulukuun 20. päivänä mutta todennäköisesti äänestys on edessä marraskuussa. Talouskriisin alkaminen sekä kahden perättäisen pääministerikauden tuoma sosialistipuolue PSOE:n johtajan pääministeri Jose Luis Rodriguez Zapateron suosion lasku johti edellisissä vuoden 2011 Espanjan parlamenttivaaleissa kansanpuolue PP:n murskavoittoon ja Marioano Rajoyn nousuun pääministeriksi.

Velkakriisin ja huonon taloudellisen tilanteen vuoksi kansanpuolue joutui kuitenkin pian luopumaan vaalilupauksistaan ja lisäsi kuripolitiikkaa, veronkorotuksia sekä säästöjä. Hyvin tiukka budjetti vuodelle 2012 sekä työllisyysreformi johtivat mielenosoituksiin sekä yleislakkoon maaliskuussa 2012. Kansanpuolueen suosio romahti todella nopeasti. Tilannetta ei helpottanut laajojen korruptiojuttujen paljastuminen (pahimpana ns. Barcenas-juttu, jossa oli mukana PP:n korkeinta johtoa mukaan lukien pääministeri Rajoy itse).

Sosialistipuolue oli myöskin sekaantunut osaan korruptiojutuista (mm. Andalusian aluehallintoa koskenut) ja luottamus Espanjan koko vanhaan poliittiseen luokkaan mukaan lukien molemmat pääpuolueet sekä kuningashuone on ollut alamaissa viimeiset vuodet. Muisto Zapateron ajasta sekä PSOE:n sekaantuminen korruptiojuttuihin estivät oppositiopuoluetta hyödyntämästä kansanpuolueen epäsuosiota.

Euroopan parlamentin vaaleissa 2014 PP ja PSOE jäivät yhteensä historiallisesti alle 50 % äänistä ja sen lisäksi että Espanjan perinteisemmät pienet puolueet yhdistynyt vasemmisto IU, Baskimaasta alkunsa saanut keskustaliberaali yhtenäistä Espanjaa kannattava UPyD sekä alueelliset puolueet mm. Kataloniassa, Baskimaassa, Navarrassa, Galiciassa sekä Kanariansaarilla lisäsivät kannatustaan, ilmestyi puoluekartalle 8 % kannatuksella aivan uusi Podemos niminen puolue.

Podemos tarkoittaa ”Me voimme” ja se syntyi vuosien 2011–2012 kuripolitiikkaa vastustaneesta Indignants tai 15-M protestiliikkeestä (puolue perustettiin vasta tammikuussa 2014) ja on vahvasti vasemmistolainen. Se on sittemmin pitänyt erittäin hyvät välit Kreikan vaalit voittaneeseen Syriza puolueeseen. Podemoksen puoluejohtaja on karismaattinen entinen politiikan tutkimuksen yliopisto-opettaja Pablo Iglesias Turrion, joka valittaneen Podemoksen pääministeriehdokkaaksi myös loppuvuoden parlamenttivaaleihin. Tammikuun 31. päivä 2015 puolue järjesti ison kuripolitiikkaa vastustaneen mielenosoituksen Madridissa.

PSOE:n johtajana Zapateroa seurannut Alfredo Perez Rubalcaba – Espanjan politiikan vanha kettu, ministeri 1990-luvulta, Zapateron pitkäaikainen sisäministeri ja lopulta varapääministeri – erosi sosialistipuolueen johdosta Euroopan parlamentin vaalien 2014 jälkeen ja hänen seuraajakseen valittiin nuoremman polven Pedro Sanchez. PSOE pitää heinäkuussa puolueen puheenjohtajavaalit, jossa Sanchezin uskotaan saavan vakavan haastajan nykyisestä Andalusian aluepresidentistä Susana Diazista.

Sen sijaan Marioano Rajoylle ei ole ilmaantunut vakavia haastajia PP:n johtoon vaikka hän on johtanut puoluetta jo vuodesta 2004 saakka, jolloin hän seurasi vaalit hävinnyttä pääministeri Jose Maria Aznaria puolueen johtoon. Rajoyn luottonaiset puoluesihteeri Maria Cospedal sekä varapääministeri Soraya Saenz de Santamaria ovat hänelle uskollisia. Myöskään vahvat talousasioista vastaavat ministerit Cristobal Montoro ja Luis de Guindos eivät ole ilmoittaneet haluavansa haastaa Rajoyta. Jotkut tahot kansanpuolueessa ovat haikailleet Aznarin paluun perään ja hän pitikin vakuuttavan puheen PP:n puoluekokouksessa tämän vuoden tammikuussa. Rajoy on puhunut merkittävän roolin antamisesta Aznarille kampanjoinnissa ja hänen paluunsa päivänpolitiikkaan – ei kuitenkaan PP:n johtoon ainakaan vielä – on mahdollista.

Espanjassa julkaistaan paljon mielipidetiedusteluja ja niissä on ollut suuriakin keskinäisiä eroja. Joka tapauksessa yksi asia on selvä: seuraavissa parlamenttivaaleissa maan kahden suuren puolueen järjestelmä murtuu kolmen suuren järjestelmäksi. Tähän mennessä Espanjan hallituksen ovat käytännössä aina muodostaneet joko sosialistit tai kansanpuolue ja joko yksin enemmistöhallituksena tai sitten esim. alueellisten puolueiden tuella. Gonzaleksen kolme ensimmäistä sosialistihallitusta olivat enemmistöhallituksia, neljäs nojasi mm. Katalonian CiU:n tukeen, Aznarin ensimmäinen kansanpuolueen hallitus sai tukea useilta alueellisilta puolueilta, toinen oli enemmistöhallitus, Zapateron molemmat sosialistihallitukset saivat tukea alueellisilta puolueilta sekä IU:lta ja Rajoyn hallitus oli enemmistöhallitus saatuaan 186 edustajaa 350-paikkaiseen parlamentin alahuoneeseen vuonna 2011.

Keskiarvo kuudesta viimeisimmästä tammikuun aikana tehdystä mielipidetiedustelusta on seuraava:

Kansanpuolue PP 26,7 %

Podemos 25,5 %

Sosialistit PSOE 20,9 %

Ciudadanos (joka on lähtöisin Kataloniasta mutta sittemmin laajentunut myös muille alueille) 5,7 %

Yhdistynyt vasemmisto IU 4,6 %

Keskustaliberaali UPyD 4,5 %

+ muita pieniä alueellisia puolueita

Suurimman puolueen paikasta tulee kova kamppailu kansanpuolueen ja Podemoksen välille. 25–30 % kannatuksella saanee reilut 100 parlamenttipaikkaa ja suurin puolue pääsee ensimmäisenä koettamaan hallituksen muodostamista. Enää yhden suuren puolueen vähemmistöhallitus, jota mm. alueelliset puolueet tukisivat, ei ole oikeastaan mahdollinen. Jos PP on suurin puolue ja saisi vaikka 30 % kannatuksen sekä 130 parlamenttipaikkaa, jäisi se kuitenkin selvästi ehdottomasta enemmistöstä eli 176 paikasta. Vaikka tällaisessa tilanteessa Podemos ja PSOE jäisivätkin niukasti vähemmistöön, ei PP pystyisi hankkimaan vähemmistöhallitukselleen tukea kaikilta pienpuolueilta. Sama pätee, jos Podemos on suurin puolue.

Koska sosialistit ovat käytännössä olleet kaikissa mielipidetiedusteluissa toisena tai kolmantena, PSOE:n nouseminen vaalivoittoon ja pääministeripuolueeksi on epätodennäköistä. Todennäköisesti Espanjan seuraava hallitus on ns. suuri koalitio: joko kansanpuolueen ja sosialistien tai Podemoksen ja sosialistien hallitus. Tämä siitä syystä että PP:n ja Podemoksen yhteistyö on erittäin epätodennäköistä mm. täysin vastakkaisten talousnäkemyksen sekä selkeän vastakkainasettelun vuoksi. Sen kumpi hallitus lopulta muodostetaan, ratkaisee kaksi asiaa: 1) onko PP vai Podemos suurin puolue ja 2) mikä on sosialisteille mieluisampi hallituskumppani jos hallituksen muodostaminen ilman suurinta puoluetta olisi mahdollista.

Eri hallitusvaihtoehtoja niiden todennäköisyyden mukaisessa järjestyksessä:

  • Kansanpuolueen ja sosialistien hallitus (PP voittaa vaalit, PSOE kolmanneksi suurin puolue)
  • Podemoksen ja sosialistien hallitus (Podemos suurin, PSOE kolmas)
  • Kansanpuolueen ja sosialistien hallitus + mahdollisesti pieni apupuolue (Podemos suurin mutta PP ja PSOE kieltäytyvät yhteistyöstä sen kanssa)
  • Sosialistien ja Podemoksen hallitus + mahdollisesti tukea muilta (PSOE toinen, Podemos kolmas tai toiste päin ja PP halutaan oppositioon)
  • Kansanpuolueen tai Podemoksen vähemmistöhallitus (jommankumman ison vaalivoiton jälkeen pienten puolueiden sekä alueellisten puolueiden tuella saisi enemmistön parlamenttiin – Podemos saisi CiU:n, ERC:n sekä CUP:n tod. yli 20 edustajan tuen lupautumalla järjestämään virallinen itsenäistymiskansanäänestys Kataloniassa mutta sekään IU:n ja Baskimaan kansallismielisten puolueiden tuellakaan ei välttämättä riittäisi enemmistöön)

Vielä pari vuotta sitten ajatus kansanpuolueen ja sosialistien koalitiohallituksesta olisi ollut mahdoton. Euroopan parlamentin vaalien alla 2014 PSOE:n entinen johtaja ja Espanjan pitkäaikaisin pääministeri Felipe Gonzales sanoi kannattavansa yhteishallitusta jos se on Espanjan etujen mukaista. Rubalcaba torjui ajatuksen mutta hänen seuraajansa Sanchez on ollut pakostakin ajatukselle myönteinen. Myöskään kansanpuolue ei ole sulkenut tätä vaihtoehtoa pois. Huolimatta PSOE:n mahdollisesta jäämisestä vasta kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi vaaleissa, se näyttää olevan siinä mielessä ratkaisevassa asemassa että ilman sitä ei seuraavaa hallitusta pystytä käytännössä muodostamaan.

Kauan kaivattu perustuslakiuudistus, joka keskittyisi erityisesti Espanjan sisäiseen vallanjakoon (osa itsehallintoalueista haluaa valtaa lisää tai jopa itsenäistyä, osan mielestä joillekin on jo annettu valtaa liikaa esim. Baskimaan ja Navarran laaja talousautonomia) sekä muihin asioihin esim. parlamentin ylähuoneen senaatin rooliin, ylimpien tuomarien valintaan (perustuslakituomioistuin ja korkein oikeus) sekä vaalijärjestelmään, nousee varmasti vaaliteemaksi talouden ohella.

Sosialistien ratkaisu – ainakin kampanjapuheissa – mm. Katalonian itsenäistymisliikkeeseen olisi Espanjan muuttaminen liittovaltioksi ja perustuslain uudistaminen. Podemos haluaisi mennä askeleen pidemmälle ja on puhunut että se voisi vallassa ollessaan kunnioittaa katalaanien oikeutta päättää valtiollisesta tulevaisuudestaan ja järjestää virallisen itsenäistymiskansanäänestyksen – joskin se tulee tuskin tekemään tästä vaalilupausta varsinkaan parlamenttivaaleissa eikä todennäköisesti myöskään Katalonian alueparlamenttivaaleissa (jonka itsenäistymisäänestys piirteen se on jo kansanpuolueen ja sosialistien rinnalla tyrmännyt), jotka ovat vain muutamaa kuukautta ennen Espanjan parlamenttivaaleja. Podemos ei voi riskeerata kannatustaan espanjanlaajuisesti Katalonia-kysymyksen vuoksi mutta on silti huomioitavaa että kun PP vastustaa jyrkästi ja PSOE hieman lievemmin, Podemokselta sekä osittain myös IU:lta löytyy ymmärrystä Katalonian pyrkimykseen päättää omasta valtiollisesta tulevaisuudestaan.

Pääministeri Rajoy on sanonut olevansa valmis keskustelemaan PSOE:n kanssa perustuslakiuudistuksesta mutta se ei hänen mielestään ole tarpeellinen – eikä Katalonian suhteen mitään myönnytyksiä tulla tekemään. Yleisesti ottaen PP:n ja PSOE:n yhteistyö parlamenttivaalien jälkeen on kuitenkin hyvinkin mahdollista ja todennäköisin vaihtoehto jos kansanpuolue säilyttää suurimman puolueen asemansa huolimatta Podemoksen noususta. Toinen vaihtoehto on Podemoksen vaalivoitto Kreikan Syrizan tavoin ja nousu pääministeripuolueeksi sosialistien tuella.

Kataloniassa – varsinkin jos syyskuun alueparlamenttivaalien tulos on itsenäistymistä kannattaville myönteinen – toivotaan, että vastapuoli vaihtuisi Podemoksen ja PSOE:n hallitukseksi, siihen mennessä kun itsenäistymisestä ryhdytään vakavasti neuvottelemaan (Rajoy käännyttänee Katalonian delegaation Madridista tylysti, mikäli näin käy). Se pieni mahdollisuus että Kataloniassa järjestetään vielä Espanjan hyväksymä virallinen itsenäistymiskansanäänestys, käytännössä vaatii tällaisen hallituksen Madridiin. Nimittäin jos itsenäistymistä kannattavat puolueet voittavat riittävän selkeästi (mikä ei tietenkään ole varmaa) syyskuun 27. päivän alueparlamenttivaalit Kataloniassa, käytännössä virallinen kansanäänestys (ja siinä jollain keinolla saavutettu itsenäistymisen vastustajien voitto – mikä siinä tilanteessa olisi kyllä epätodennäköinen joskaan ei mahdoton) on Espanjan kannalta katsottuna viimeinen sivistynyt tapa yrittää estää Katalonian itsenäistyminen, joka tällaisen alueparlamenttivaalivoiton jälkeen olisi ainoastaan ajan kysymys.

Andalusian alueparlamenttivaalit 22. maaliskuuta

Andalusian aluepresidentti sosialistipuolue PSOE:n Susana Diaz ilmoitti tammikuun loppupuolella määräävänsä ennenaikaiset aluevaalit maaliskuun 22. päiväksi. Perinteisen sosialistien vahvan kannatusalueen Andalusian aluehallitus on koostunut PSOE:sta sekä yhdistyneestä vasemmistosta IU. Hallitusyhteistyö on ollut hankalaa ja IU esimerkiksi suunnitteli jäsenäänestystä kesälle hallituksesta eroamisesta.

Diazilla oli kuitenkin muitakin syitä ennenaikaisiin vaaleihin päätymiseen. Andalusiassa olisi normaalisti ollut vaalit edessä vasta 2016. Uuden Podemos puolueen huiman nousun – paikoittain mielipidetiedusteluissa Espanjan suurin puolue – ja PSOE:n kannatuksen laskun vuoksi sosialisteille mieluisa alku vaalivuoteen 2015 olisi tarpeen. Andalusiassa Podemos puolue ei ole niin hyvin organisoitunut kuin monella muulla Espanjan alueella ja se on ollut viimeisissä alueellisissa mielipidetiedusteluissa sekä PSOE:ta ja kansanpuolue PP:tä perässä. Lisäksi Podemoksen johtaja Andalusiassa Teresa Rodriguez kuuluu puoluejohtaja Pablo Iglesiasta vähemmän kannattavaan siipeen Podemoksessa.

Andalusian aluevaalit ovat siis Podemoksen ensimmäinen testi (Euroopan parlamentin vaalit 2014 ja 8 % kannatus alkusoittoa) pyrkimyksessään rikkoa Espanjan kahden suuren puolueen puoluejärjestelmä. Viimeisimmän mielipidetiedustelun mukaan Podemos saisi vajaan 20 % äänistä Andalusian aluevaaleissa mutta jäisi jälkeen PSOE:n (reilu 30 %) ja PP:n (reilu 25 %) vaalituloksesta. IU:n odotetaan menettävän hieman kannatustaan 10 % tienoille mutta se aikoo lähteä myös loppuvuoden Espanjan parlamenttivaaleihin andalusialaisen Alberto Garzonin johdolla.

Edellä kuvatun tuloksen jälkeen sekä PSOE että PP voisivat puhua jonkinlaisesta torjuntavoitosta toukokuun vaalirumban lähestyessä ja Diaz itse saattaisi rohkaistua haastamaan PSOE:n nykyisen johtajan Pedro Sanchezin kesän puoluejohtajakisassa – kuten on spekuloitu. Jos taas Podemos ylittää 20 % ja mahdollisesti haastaa PP:n toiseksi suurimman puolueen paikasta Andalusiassa (mikä siis ei ole sille ainakaan vielä vahvinta kannatuksen kasvualuetta), enteilee se hyvin dramaattista vaalivuotta koko Espanjalle.

Espanjan paikallisvaalit 24. toukokuuta

Kaikkialla Espanjassa valitaan uudet kunnan-, kaupungin sekä maakuntavaltuustot (Espanja koostuu itsehallintoalueista, jotka taas koostuvat maakunnista eli provinsseista, jotka taas koostuvat kunnista) toukokuun paikallisvaaleissa. Vielä on epäselvää kuinka laajasti Podemos aikoo näihin osallistua ja esim. Barcelonassa se ei aseta omaa ehdokaslistaansa vaan on liittoutunut ”Voitetaan Barcelona takaisin” nimiseksi ehdokaslistaksi vihervasemmisto ICV-EUiA puolueen sekä pienien kansalaisliikkeiden kanssa. Podemokselle, jonka puoluekoneisto on vasta vuoden vanha, paikallisvaaleja tärkeämpiä ovat lukuisat samaan aikaan käytävät alueparlamenttivaalit, jotka toimivat varsinaisena kenraaliharjoituksena loppuvuoden parlamenttivaaleihin.

Kataloniassa itsenäistymiskysymys on jossain määrin ajankohtainen myös paikallisvaaleissa. Osana aluepresidentti Masin CDC-puolueen ja Junquerasin tasavaltalaisen vasemmiston ERC sopua ennenaikaisten itsenäistymisaluevaalien järjestämisestä syyskuulle sovittiin myös että paikallisvaaleissa vältetään turhaa vastakkainasettelua itsenäistymistä kannattavien puolueiden välillä. Toisaalta ERC:n Alfred Bosch tulee haastamaan Barcelonan nykyisen 118. pormestarin Xavier Triasin. Lisäksi kansalaisjärjestöt ANC ja Omnium Cultural tulevat kampanjoimaan itsenäisyyden puolesta myös kunnallisvaalien alla ja kehottamaan äänestämään itsenäistymistä kannattavia puolueita.

Espanjanlaajuisesti kansanpuolue sai vuoden 2011 paikallisvaaleissa 37,5 % äänistä ja sosialistit 27,8 %. Näitä lukuja sekä luonnollisesti suurimpien kaupunkien tuloksia kannattaa pitää silmällä. Madridissa pormestari kansanpuolueen Ana Botella ei pyri jatkokaudelle ja vielä ei tiedetä kenen ehdokkaan taakse Podemos asettuu pääkaupungissa. Baskimaan San Sebastianin pormestarinkisasta tulee tiukka Bildun ja kansallispuolue PNV:n välillä. Baskimaassa valmistaudutaan jo vuoden 2016 alueparlamenttivaaleihin sekä seurataan silmä tarkkana miten Katalonian itsenäistymisliikkeen käy.

13 alueparlamenttivaalia 24. toukokuuta

Alueparlamenttivaaleissa suurin mielenkiinto keskittyy Podemokseen. Onnistuuko se keräämään kannatusta ympäri Espanjaa ja kuinka monella itsehallintoalueella se pääsee ratkaisevaan rooliin aluehallitusta muodostettaessa? Onnistuvatko PP ja PSOE ottamaan torjuntavoittoja ja sitä kautta vahvistamaan omaa kampanjaansa loppuvuoden parlamenttivaalien lähestyessä? Kansanpuolueella on eniten hävittävää sillä se menestyi erittäin hyvin vuoden 2011 aluevaaleissa.

Toukokuussa aluevaalit järjestetään 13 itsehallintoalueella sekä Ceutan ja Melillan kaupungeissa Pohjois-Afrikassa. Näistä Ceutan ja Melillan lisäksi PP muodostaa yksin aluehallituksen yhdeksällä alueella (muutamissa vähemmistöhallituksena). Aragoniassa kansanpuolue muodostaa aluehallituksen yhdessä paikallisen alueellisen puolueen kanssa. Sosialistit ovat vallassa ainoastaan Asturiaksessa (sielläkin vähemmistöaluehallituksena) ja Kanariansaarilla paikallisen alueellisen puolueen hallituskumppanina. Navarrassa on vallassa alueellinen konservatiivipuolue UPN.

Mielipidetiedusteluja voi löytää kootusti täältä. Aragoniassa PP:n ja alueellisen PAR puolueen koalitiohallitus saattaa menettää asemansa jos Podemos nostaa kannatustaan ja yhdessä PSOE:n kanssa pystyisi muodostamaan uuden hallituksen. Asturiaksessa PSOE:n hallituskumppanit IU ja UPyD saattavat vaihtua niin ikään Podemokseen. Baleaareilla kansanpuolue näyttäisi menettävän niukasti ehdottoman enemmistönsä. Kanariansaarilla Podemos saanee vajaat 10 alueparlamenttipaikkaa mutta alueellisen CC puolueen sekä sosialistien nykyinen aluehallitus näyttäisi säilyttävän ehdottoman enemmistön ja jatkavan virassa.

Cantabriassa PP menettää ehdottoman enemmistönsä joten vanha PSOE:n ja alueellisen PRC puolueen koalitiohallitus nyt Podemoksella höystettynä näyttää todennäköisimmältä. Kastilia-La Manchassa on tällä hetkellä ainoastaan kaksi puoluetta alueparlamentissa: PP 25 paikalla ja PSOE 24 paikalla. Vaikka Podemos nousee alueparlamenttiin, ennustetaan kansanpuolueelle niukkaa ehdotonta enemmistöä. Kastilia ja Leonissa PP säilyttänee ehdottoman enemmistönsä.

Extremadurassa kansanpuolueella on tällä hetkellä yhtä paikkaa vajaa vähemmistöhallitus. Mielipidetiedustelut povaavat että PP:n kannatus säilyy suurin piirtein samana yhtä tai kahta paikkaa vajaana enemmistöstä ja sen jatkokauden voi ainoastaan estää PSOE:n, Podemoksen sekä IU yhteishallitus. La Riojassa kansanpuolue menettää kannatustaan mutta sillä on mahdollisuus säilyttää ehdoton enemmistönsä niukasti. Jos näin ei käy, tarvitsevat PSOE ja Podemos todennäköisesti alueellisen Rioja puolueen tukea hallituksen muodostamiseksi.

Madridissa kansanpuolue näyttäisi menettävän ehdottoman enemmistönsä mutta pystyisi ehkä muodostamaa aluehallituksen UPyD:n tuella. Podemos ja PSOE eivät todennäköisesti pystyisi yhdessä muodostamaan aluehallitusta vaan tarvitsisivat IU:n tukea. Murciassa kansanpuolueen selkeä ehdoton enemmistö on niin ikään vaarassa mutta se saattaa pysyä vallassa Ciudadanoksen ja/tai UPyD:n tuella. Toisaalta sosialistien, Podemoksen sekä IU:n vasemmistohallitus on myös mahdollinen.

Navarrassa voi tulla näiden alueparlamenttivaalien yllättävin tulos. Viimeiset mielipidetiedustelut povaavat murskatappiota niin vähemmistöaluehallituksen UPN puolueelle sekä sitä tukeville kansanpuolueelle ja sosialisteille. PP saattaa jopa pudota alueparlamentista pois. Podemos haastaa UPN:n tosissaan suurimman puolueen asemasta ja Baskimaassa kannatustaan kasvattanut itsenäistymistä kannattava nationalistinen vasemmisto Bildu ei ole paljoa perässä. Navarran toinen baskipuolue Geroa Bai menettänee kannatustaan jonkin verran. Jopa pelkän Podemoksen ja baskinationalistien aluehallitus on mahdollinen mutta sosialistit voivat päästä tähän mukaan. Riippuen hieman siitä miten Katalonian itsenäistymisliike etenee, Baskimaassa sekä kansallispuolue PNV että Euskal Herria Bildu ottavat varmasti hyvin itsenäistymismielisen linjan Baskimaan alueparlamenttivaalien 2016 lähestyessä. Vaatimukset kansanäänestykselle Baskimaan itsenäistymisestä tulevat lisääntymään. Puheet kansanäänestyksestä siitä tulisiko Navarran hypoteettisesti liittyä itsenäiseen Baskimaahan, tulevat myös lisääntymään. Kun tähän vielä lisätään Espanjan muut alueelliset autonomia- ja itsenäistymisliikkeet, saadaan kuva laajemmasta kontekstista, jossa Espanja muun muassa käsittelee Katalonian itsenäistymispyrkimyksiä.

Valencia on myös Podemoksen vahvaa aluetta. Kansanpuolueen ehdoton enemmistö tulee toukokuun vaaleissa katoamaan ja Podemos nousee PSOE:n ohi toiseksi suurimmaksi puolueeksi. PP:n ja PSOE:n yhteistyöhön aluehallintotasolla ei vielä välttämättä olla valmiita joten Podemoksen ja PSOE:n aluehallitus on todennäköisin. Valencianationalistinen Coalició Compromís kasvattaa myös kannatustaan.

Yhteenvetona Podemoksella näyttäisi olevan 5-10 itsehallintoalueella hyvä mahdollisuus päästä aluehallitukseen mukaan yleensä juuri sosialistien kanssa. Jos Podemos saa aluepresidentin titteleitä, tulevat ne todennäköisesti Navarrassa sekä Valenciassa. Kansanpuolue kärsii vaaleissa tappion ja säilyttää ehdottoman enemmistön ainoastaan 1-4 alueella nykyisen kahdeksan sijaan. Hallituksen se kuitenkin muodostaa useammassa. Sosialistit saavat useita aluepresidentin titteleitä mutta se vaatii heiltä monesti yhteistyötä Podemoksen kanssa. Tätä PP tulee käyttämään lyömäaseena parlamenttivaalien kampanjoinnissa.

Espanjan puoluejärjestelmän pirstaloitumista kuvaa se että toisin kun nyt, toukokuun aluevaalien jälkeen yhdellä puolueella on vain harvalla itsehallintoalueella ehdoton enemmistö alueparlamenttipaikoista ja toisaalta useammalla alueella saatetaan tarvita jopa kolmen tai ehkä neljän puolueen yhteistyötä aluehallituksen muodostamiseksi. Tämä ennakoi Espanjan parlamenttivaaleja, jossa Podemoksen nousu käytännössä varmistaa sen että yhden puolueen enemmistöhallitukset jäävät poliittiseen historiaan.

Katalonian alueparlamenttivaalit 27. syyskuuta

Katalonian itsenäistymistä kannattavat puolueet aluepresidentti Artur Masin CDC sekä Oriol Junquerasin tasavaltalainen vasemmisto ERC pääsivät sopuun viime vuoden marraskuussa järjestetyn itsenäistymisäänestyksen jälkeisestä seuraavasta askeleesta tammikuussa. Kataloniassa järjestetään sunnuntaina 27. syyskuuta 2015 ennenaikaiset alueparlamenttivaalit, jotka muutetaan de-facto eli tosiasialliseksi itsenäistymiskansanäänestykseksi.

Tähän päädyttiin siitä yksinkertaisesta syystä että Espanja ei ole suostunut Kanadan tai Yhdistyneen kuningaskunnan tapaan virallisen itsenäistymiskansanäänestyksen Kataloniassa. Aluevaaleilla on tarkoitus ratkaista se haluavatko katalaanit itsenäistyä vai ei. Tämä toteutetaan siten että itsenäistymistä kannattavat puolueet 1) ilmoittavat selkeästi vaaliohjelmassaan kantansa itsenäistymiseen, 2) kampanjoivat jossain määrin yhdessä, 3) sitoutuvat ns. tiekarttaan siirtymäkaudelle vaaleista itsenäistymiseen sekä 4) muodostavat aluehallituksen vaalien jälkeen jos siihen pystyvät. Sopu aluevaalien järjestämisestä sisälsi muitakin asioita esim. itsenäisen valtion rakennelmien (verohallinto, sosiaaliturva, keskuspankki, vaalikomissio ym.) valmistelua mikä on jo lähtenyt käyntiin – näiden loppuun vienti sisältyy siirtymäkauden tiekarttaan.

Näin ollen ääni puolueelle, joka kannattaa itsenäistymistä, on ääni Katalonian itsenäistymisen puolesta ja ääni puolueelle, joka ei kannata itsenäistymistä, on ääni Katalonian itsenäistymistä vastaan. Jotta aluevaalien tulos voidaan ensinnäkin perustella mandaatiksi itsenäistyä katalaaneille itselleen ja erityisesti Espanjalle, Euroopan unionille sekä muulle kansainväliselle yhteisölle, vaaditaan itsenäistymistä kannattaville puolueille ”selvää” voittoa. Käytännössä tämä tarkoittaa yli 50 % annetuista äänistä, joka itsessään vaalijärjestelmän vuoksi tuo noin 80 paikkaa 135:sta.

Tähän mennessä itsenäistymistä kannattava koalitio on rakentunut CDC ja ERC puolueiden sekä kansalaisjärjestöjen – joista saattaa osallistua henkilöitä aluepresidentti Masin eli CDC:n listaan aluevaaleissa – ympärille. Lisäksi vasemmistolainen CUP puolue kannattaa itsenäistymistä mutta ei välttämättä sitoudu CDC:n ja ERC:n tiekarttaan. Lisäksi CDC puolueen ohella hallitsevaan CiU-koalitioon kuuluva UDC puolue ei ole vielä päättänyt kantaansa syyskuun vaalien suhteen. UDC:n on tarkoitus tehdä päätös asiasta toukokuun vaalien jälkeen. Tällä hetkellä näyttää todennäköiseltä että Josep Antoni Duran i Lleidan johtama UDC asettuu vastustamaan itsenäistymistä mutta siitä eroaa merkittävä osa mm. Antoni Castellan johdolla takaisin Artur Masin itsenäistymistä kannattavaan ehdokaslistaan. Lisäksi uusi Katalonian sosialistipuolueesta PSC irronnut MES-puolue kannattaa itsenäistymistä ja saattaa tukea tiekarttaa. Myös vihervasemmisto IVC-EUiA ei ole täysin sitoutunut irti itsenäistymisen kannattamisesta mutta en usko sen päätyvän Masin ja Junquerasin rinnalle. Muut puolueet: PP, PSC, Podemos (puolueen Katalonian siiven johtajaksi todennäköisesti Gemma Ubasart) sekä Ciudadanos tulevat vastustamaan itsenäistymistä vaaleissa – huomioitavaa on myös että ainakin tähän mennessä he ovat täysin kieltäneet koko itsenäistymisasian olevan vaalien keskiössä ja yrittäneet kääntää poliittista keskustelua nykyisen aluehallinnon ja Masin epäonnistumisiin.

Mielipidetiedustelut povaavat että Masin ehdokaslista (mahdollinen UDC:n eroaminen vähintään kompensoituu kansalaisjärjestöjen mukaantulolla) ja ERC saavat molemmat reilut 20 % äänistä, yhdessä vajaat 45 %. Alueparlamenttipaikkojen ehdottomaan enemmistöön tällainen tulos riittäisi juuri ja juuri. Yhdessä CUP:n kanssa itsenäistymistä kannattavat puolueet, saisivat melkein 50 % äänistä, ja melko selvän ehdottoman enemmistön paikoista. Nykyisten mielipidetiedustelujen povaama tulos ei kuitenkaan olisi selvä voitto itsenäistymistä kannattaville puolueille. Ne saisivat enemmistön parlamenttiin mutta yli 50 % äänistä ei välttämättä tulisi, jota käytännössä vaaditaan, jotta tulosta voidaan pitää kansanäänestysmaisena mandaattina itsenäistyä. Jännitystä siis riittää ja on mielenkiintoista seurata mitä Kataloniassa tapahtuu seuraavina kuukausina ja esim. miten neuvottelut tiekartasta etenevät. Viimeisten viikkojen kampanja syyskuussa – lähtien Katalonian kansallispäivästä perjantaina 11. syyskuuta 2015 – tulee olemaan massiivinen ja todennäköisesti auttamaan itsenäistymisen kannattajia.

Jos Masin lista ja ERC saavat kaksistaan yli 50 % äänistä lisättynä vielä CUP:n ja ehkä MES:n panostuksella, Katalonia ottaa ratkaisevimman askeleensa kohti itsenäistymistä. Tässä tapauksessa Artur Masin (Junqueras on sanonut että Mas saa siirtymäkauden presidenttiyden vaikka ERC olisi niukasti suurin puolue) ilmoitus Espanjan hallitukselle maanantaina 28. syyskuuta että he ovat saaneet katalaaneilta mandaatin itsenäistyä, saanee todennäköisesti varsin tylyn vastauksen. Toivottavasti kansainvälisen yhteisön vastaus ei tällaisessa tapauksessa olisi yhtä tyly. Siirtymäkauden neuvotteluista, jotka Espanjan osalta voisivat lähteä kunnolla käyntiin vasta parlamenttivaalien jälkeen, tulisi varmasti erittäin vaikeat. Espanja ei tule myöskään istumaan toimettomana tapahtumien edetessä: ainakin perustuslakituomioistuin saa varautua varsinaiseen valitustulvaan eikä itsehallinnon lakkauttamistakaan voi sulkea pois. Artur Masin puhuma 18 kuukauden siirtymäaika ei välttämättä riittäisi – toisaalta yhtä hyvin on mahdollista että Katalonian yksipuolinen itsenäistymisjulistus tulisi jo vuonna 2016.

Ilman Espanjan myöntämää virallista kansanäänestystä syyskuun alueparlamenttivaalit ovat ratkaisevin äänestys itsenäistymisestä (jos itsenäistymisen kannattajat voittavat selkeästi) mutta lopullinen äänestys saattaa tulla itsenäistymisjulistuksen ratifioivassa kansanäänestyksessä jos esim. kansainvälinen yhteisö sellaista vaatii itsenäisyyden tunnustamiseksi. Joka tapauksessa mahdollinen siirtymäkausi itsenäistymiseen tulee päättymään itsenäisen Katalonian tasavallan perustuslaista järjestettävään kansanäänestykseen, ensimmäisiin parlamenttivaaleihin sekä todennäköisesti valtiomuodosta (semi-presidentiaalinen vai täysin parlamentaarinen) riippuen myös itsenäisen Katalonian presidentinvaaleihin.

Tällä hetkellä mielipidetiedustelujen pohjalta voisi sanoa että todennäköisin lopputulema syyskuun vaaleissa on itsenäistymisen kannattajien niukka voitto ja entistä kiivaammin itsenäistymistä ajavan aluehallituksen synty mutta kuitenkin ilman kiistatonta mandaattia katalaaneilta itsenäistyä – ainakaan yksipuolisen itsenäistymisjulistuksen myötä. Tämä lopputulema yhdessä Podemoksen ja PSOE:n mahdollisen valtaannousun myötä Madridissa voisi johtaa viralliseen kansanäänestykseen itsenäistymisestä Kataloniassa vuonna 2016. Toisaalta todennäköisempää taitaa olla PP:n vallassa pysyminen ja PSOE:n tuella toteutettu jonkinasteinen perustuslakiuudistus, joka ei kuitenkaan millään mitalla tyydyttäisi katalaaneja.

Podemoksen kannatuksen kasvu myös Kataloniassa ei miellytä itsenäistymisen kannattajia. Huolimatta siitä että Podemos todennäköisesti murskaa vanhan kahden suuren puolueen poliittisen järjestelmän espanjanlaajuisesti, saavat vanhat puolueet kiittää sitä jos itsenäistymisen kannattajat eivät voita syyskuun alueparlamenttivaaleja Kataloniassa selkeästi.

Myös siinä tilanteessa että itsenäistymisen kannattajat voittavat Kataloniassa selkeästi, on Podemos käytännössä keskeisessä asemassa Espanjan tulevaisuuden suhteen. Voittamalla parlamenttivaalit ja nousemalla pääministeripuolueeksi voi se merkittävästi vaikuttaa sekä siihen oliko syyskuun itsenäistymisalueparlamenttivaalit Kataloniassa ns. ”ratkaisevin” äänestys vai myönnytäänkö viralliseen kansanäänestykseen ja perustuslakiuudistusta lupailemalla sekä pelottelemalla siirtymäkauden vaikeuksista yritettäisiin vakuuttaa katalaanit äänestämään ei, että siihen minkä asenteen Espanja ottaa mahdollisissa siirtymäkauden neuvotteluissa Katalonian vaatiessa itsenäistymistä.

Jos katalaanit valitsevat itsenäistymisen (Espanjan kieltäydyttyä kansanäänestyksestä, ratkaiseva päätös näyttää olevan edessä syyskuun alueparlamenttivaaleissa) tien, on Espanjan ja koko Euroopan unionin etu että itsenäistyminen sujuu ennen kaikkea ilman Espanjan väkivaltaista väliintuloa ja mieluiten sovussa Espanjan kanssa – pelissä on kuitenkin hyvin suurin asioita aina lähtien Espanjan nykyisen velan jakamisesta. On myös Euroopan unionin etu että mahdollisesti itsenäistyvä – taloudellisesti pärjäävä – Katalonia säilyy unionin jäsenenä.

On hyvin mahdollista että eräänä päivänä Katalonian itsenäisyyden tunnustamista ja esim. Euroopan unionin jäsenyyttä pohditaan hyvin laajasti maailmalla – myös Suomessa. Itse asiassa nämä asiat tulevat välittömästi ajankohtaiseksi jos katalaanit valitsevat itsenäistymisen tien eli Katalonian itsenäistymistä kannattavat puolueet voittavat selkeästi syyskuun 27. päivän alueparlamenttivaalit. Jos näin käy, Katalonia itsenäistynee viimeistään vuonna 2017.

Tässä on vielä linkki aikaisempaan laajaan blogitekstiini aiheesta.

Mainokset

Kreikan vaalit – katsaus puoluekannatusmittauksiin

Tänä sunnuntaina 25. tammikuuta 2015 Kreikassa järjestetään ennenaikaiset parlamenttivaalit parlamentin epäonnistuttua joulukuussa valitsemaan uutta presidenttiä kolmen äänestyksen jälkeen. Hallituksen muodostamisen lisäksi uuden parlamentin tulee myös jatkaa presidentin valintaa. Kolmessa joulukuun äänestyksessä vaadittiin ensin 200 ja kolmannessa 180 ääntä 300:sta. Ennenaikaisten vaalien jälkeen vaaditaan ensin 180, sitten 151 ääntä valintaan ja lopulta kuudennessa ja viimeisessä äänestyksessä presidentiksi tulee valituksi henkilö, joka saa eniten ääniä. Näin ollen, jos Syriza voittaa vaalit, pystyy se lopulta valitsemaan viimeisessä äänestyksessä oman ehdokkaansa presidentiksi. Presidentinvaalit ovat kuitenkin toissijainen asia seuraavan hallituksen muodostamiseen verrattuna. Myös siinä tapauksessa ettei seuraavaa hallitusta saada muodostettua, parlamentin pitäisi perustuslain mukaan valita presidentti ennen toisia ennenaikaisia parlamenttivaaleja.

Kreikassa on julkaistu runsaasti mielipidetiedusteluja viime viikkoina. Syriza on johtanut kaikissa näissä – vaikkakin paikoittain vain muutaman prosenttiyksikön erolla Uuteen Demokratiaan (ND). Syrizan ja ND:n ollessa (yli) 30 % tienoilla, kaikki muut puolueet ovat alle 10 %. Erityisesti Itsenäiset kreikkalaiset (ANEL) puolue sekä entisen pääministeri Papandreoun uusi puolue (To Kinima) ovat vaarassa jäädä alle 3 % äänikynnyksen. Nykyinen parlamenttipuolue DIMAR jäänee varmasti parlamentin ulkopuolelle kun taas uusi Joki-puolue (To Potami) näyttää nousevan parlamenttiin. Joitain paikkamääriä ennustavia mittauksia on myös julkaistu. Niiden perusteella Syriza näyttää jäävän niukasti vajaaksi ehdottomasta enemmistöstä ja tarvitsevansa hallituskumppaneita tai tukea vähemmistöhallitukselle välttääkseen toiset ennenaikaiset vaalit. Poliittisten realiteettien sekä erityisesti suurimman puolueen saaman 50 extraparlamenttipaikan vuoksi hallitusta ei Kreikassa käytännössä pystytä muodostamaan ilman vaalien voittajaa.

Viimeisen kahden viikon aikana tehtyjen yhteensä 38 eri mielipidetiedustelun (lähdetaulukosta voi puuttua joitain kyselyitä, täältä löytyy kootusti myös) puolueiden kannatuksen vaihteluvälit ovat seuraavat. Vertailukelpoisuuden suhteessa toisiin kannatuskyselyihin sekä vaalien varsinaisiin tuloksiin vuoksi kaikenlaiset ”en tiedä/en aio äänestää” sarakkeet on poistettu (käytännössä siis epävarmojen äänestäjien oletetaan jättävän äänestämättä tai äänestävän eri puolueita samassa suhteessa kuin varmat äänestäjät, mikä ei välttämättä pidä paikkaansa mutta voidaan katsoa sisältyvän kyselyiden yleiseen muutamien prosenttiyksiköiden virhemarginaaleihin).

Syriza: 33,0–38,0 %

Uusi Demokratia (ND): 27,5–33,1 %

Joki-puolue (To Potami): 5,3–9,0 %

Kultainen aamunkoitto: 5,0–6,6 %

Kommunistinen puolue (KKE): 4,4–6,5 %

Panhelleeninen sosialistinen liike (PASOK): 3,5–6,5 %

Itsenäiset kreikkalaiset (ANEL): 1,8–4,2 %

Demokraattinen sosialistien liike (To Kinima): 1,5–3,3 %

Demokraattinen vasemmisto (DIMAR): 0,4-1,5 %

Edellisten vaalien tulokset sekä ennen parlamentin hajottamista paikkaansa pitänyt puolueiden valtasuhteet parlamenttipaikkojen muodossa (loikkauksia tapahtunut vaalikauden aikana melko paljon; myös parlamentin hajottamisen jälkeen useita vaihtanut puoluetta mistä tietoa tästä samasta linkistä) olivat seuraavat:

Uusi Demokratia (ND): 29,7 % ja 127 paikkaa

Syriza: 26,9 % ja 71 paikkaa

Panhelleeninen sosialistinen liike (PASOK): 12,3 % ja 28 paikkaa

Itsenäiset kreikkalaiset (ANEL): 7,5 % ja 12 paikkaa

Kultainen aamunkoitto: 6,9 % ja 16 paikkaa

Demokraattinen vasemmisto (DIMAR): 6,3 % ja 9 paikkaa

Kommunistinen puolue (KKE): 4,5 % ja 12 paikkaa

Lisäksi itsenäiset demokraattiset kansanedustajat parlamenttiryhmä 17 paikkaa, Potami-puolueeseen loikanneita 3 sekä riippumattomia edustajia 5 kappaletta.

Viimeisen viiden kannatuskyselyn (tehty tällä viikolla) keskiarvo on seuraava:

Syriza: 35,6 %

Uusi Demokratia (ND): 30,4 %

Joki-puolue (To Potami): 6,8 %

Kultainen aamunkoitto: 5,8 %

Kommunistinen puolue (KKE): 5,3 %

Panhelleeninen sosialistinen liike (PASOK): 5,2 %

Itsenäiset kreikkalaiset (ANEL): 3,5 %

Demokraattinen sosialistien liike (To Kinima): 2,5 %

Demokraattinen vasemmisto (DIMAR): 0,8 %

Näillä luvuilla parlamentin ulkopuolelle jääviä puolueita olisi äänestänyt 7,3 % kaikista äänestäjistä mikä tarkoittaisi sitä että Syriza jäisi vajaan kahden prosenttiyksikön ja noin viiden parlamenttipaikan päähän ehdottomasta enemmistöstä. Näin ollen saadakseen ehdottoman enemmistön Syriza tarvitsisi yli 37 % kannatuksen tai ANEL:n jäädessä alle 3 % äänikynnyksen, yli 36 % kannatuksen. Jos Kinimakin nousisi parlamenttiin, tarvitsisi Syriza peräti 38–39 % kannatusta ehdottoman enemmistön saavuttamiseksi. Nykyisillä luvuilla on siis epätodennäköistä – joskaan ei mahdotonta – että Syriza saisi ehdottoman enemmistön parlamenttiin ja voisi muodostaa hallituksen yksin.

Syrizan mahdolliset hallituskumppanit ovat harvassa mutta periaatteessa Potamin ja Pasokin sekä ANEL:n ja Kiniman (jos ylittävät äänikynnyksen) joukosta ne hyvin todennäköisesti löytyvät  – tai jos eivät löydy, niin edessä on toiset ennenaikaiset vaalit.

Vaalien tulosseuranta löytyy aikanaan tästä linkistä.

Itsenäistyminen lähellä – Katalonian alueparlamenttivaalit 27. syyskuuta 2015

Katalonian kahden suurimman puolueen aluepresidentti Artur Masin johtaman CDC:n (joka yhdessä pienemmän UDC:n kanssa muodostaa Convergence ja Union koalition) ja Oriol Junquerasin johtaman tasavaltalaisen vasemmiston ERC sekä kolmen suuren kansalaisjärjestön välillä saatiin 14. tammikuuta aikaan sopu siitä miten Katalonian itsenäistymisliike etenee 9. marraskuuta 2014 järjestetyn itsenäistymisäänestyksen jälkeen.

Sovun ytimessä on se että Kataloniassa järjestetään sunnuntaina 27. syyskuuta 2015 (tarkka päivä Artur Masin henkilökohtainen päätös, jonka merkitystä pohditaan myöhemmin) ennenaikaiset alueparlamenttivaalit, joiden ainoana tarkoituksena on toimia ”de-facto kansanäänestyksenä” Katalonian itsenäistymisestä.

Katalaanit ovat odottaneet pitkään – ainakin siitä lähtien kun itsenäistymiskansanäänestystä kannattaneet puolueet voittivat Katalonian alueparlamenttivaalit marraskuussa 2012 – päästäkseen päättämään oman maansa valtiollisesta tulevaisuudesta. Vuoden 2012 vaalien jälkeen muodostettu ERC:n tukema CiU:n vähemmistöhallitus päätti järjestää kansanäänestyksen Katalonian itsenäistymisestä vuonna 2014. Tämän taakse saatiin itseasiassa kaikki Katalonian alueparlamentin puolueet kansanpuoluetta sekä Ciudadanosta lukuun ottamatta. Myös sosialistit (siis Katalonian sosialistinen puolue PSC, joka ei ole kuin osittain valtakunnallisen sosialistisen työväenpuolueen PSOE alainen – eli siis se saa päättää itse kannoistaan sillä PSOE ei lähtökohtaisesti hyväksy kansanäänestystä vaikka suhtautuu siihen ja esim. perustuslakiuudistukseen myönteisimmin kuin hallitseva kansanpuolue PP) kannattivat kansanäänestyksen järjestämistä vaikka vastustavatkin Katalonian itsenäistymistä.

Espanja kuitenkin esti kansanäänestyksen järjestämisen. Ensin kieltäydyttyä järjestämästä sitä itse tai Katalonialle järjestämisoikeuden antamisesta, sitten Espanjan perustuslakituomioistuimen mitätöityä Katalonian itsehallintolakiin perustuneen epävirallisen äänestyksen, kansalaiskyselyn valtuuttaman lain ja aluepresidentti Masin antaman asetuksen. Katalonian aluehallitus kuitenkin lopulta järjesti äänestyksen 9. marraskuuta kansalaisten osallistumisprosessina vapaaehtoisten voimin. Senkin aikeen perustuslakituomioistuin pyrki estämään ja lopulta äänestyksen toteuduttua, tilanne on edennyt niinkin pitkälle että Katalonian korkein oikeus – aikamoisten vaiheiden jälkeen – on ottanut käsittelyyn ja tutkii parasta aikaa Katalonian aluepresidentti Masia, varapresidentti Ortegaa sekä opetusministeri Riagauta vastaan nostettuja syytteitä mm. valtaoikeuksien väärinkäytöstä.

Sen jälkeen kun alkuvuodesta 2014 tuli selväksi ettei 9. marraskuuta järjestettävä äänestys voi olla virallinen kansanäänestys – puhumattakaan siitä, että onnistuuko sen järjestäminen edes epävirallisena – muita keinoja mietittiin. Aluepresidentti Mas sanoi jo hyvissä ajoin että jos Espanja ei suostu kansanäänestykseen, Katalonialla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin järjestää ennenaikaiset alueparlamenttivaalit ja muuttaa ne tosiasialliseksi kansanäänestykseksi itsenäistymisestä.

10. marraskuuta – 14. tammikuuta oli aika, jolloin Katalonian itsenäistymisliikkeen seuraava askel oli paljolti epävarmuuden peitossa. Artur Masilla sekä Oriol Junquerasilla oli selkeästi eroava näkemys siitä kuinka ennenaikaiset vaalit tulisi toteuttaa sekä miten mahdollisen voiton jälkeen edettäisiin kohti itsenäistymistä. Mas halusi kaikkien itsenäistymistä kannattavien puolueiden muodostavan yhteisen ehdokaslistan, johon tulisi mukaan myös kansalaisjärjestöjen edustajia. Junqueras halusi kaikkien puolueiden lähtevän vaaleihin omilla listoillaan kuitenkin yhdessä kampanjoiden ja kansalaisjärjestöjen edustajia olisi ripoteltu kaikkiin ehdokaslistoihin. Masin keskeisenä argumenttina oli kansanäänestysmaisuus ja kansainvälisen tunnustuksen helpottaminen mahdollisimman selkeällä ehdokasasettelulla kun taas Junqueras mielipidetiedustelujen vakuuttamana uskoi erillisten listojen saavuttavan suuremman ääni- ja paikkamäärän. Lisäksi oli selvää että kolmas itsenäistymistä kannattava puolue äärivasemmistolainen CUP ei tulisi mukaan Masin yhteiseen listaan.

Neuvottelut olivat useaan otteeseen vaarassa kariutua ja Junquerasin uhkaus tuen vetämisestä pois Katalonian budjetilta 2015 jos Mas ei määrää vaaleja olisi johtanut joko poliittiseen kriisiin ja tavanomaisiin ennenaikaisiin vaaleihin tai Masin CiU:n ja sosialistien yhteistyöhön ja itsenäistymisliikkeen hylkäämiseen ainakin joksikin aikaa.

Toki neuvottelujen aikana tehtiin myös myönnytyksiä: Mas sanoi voivansa hyväksyä myös erilliset listat ja Junqueras lupasi Masille siirtymäkauden aluepresidentin tehtävän vaikka ERC olisikin suurin puolue. Suurimman ponnistuksen sovun eteen tekivät kuitenkin kansalaisjärjestöt (Katalonian kansalliskokous ANC johtajansa Carme Forcadellin johdolla, Omnium Cultural Muriel Casalsin johdolla sekä Katalonian kuntien itsenäistymisliike AMI Vila Abadalin johdolla). He esittivät että vaaleihin lähdetään erillisillä listoilla mutta niin että kansalaisjärjestöt osallistuvat ainoastaan aluepresidentti Masin listaan. Näin ollen vaaleissa olisi ainakin kolme itsenäistymistä kannattavaa vaihtoehtoa: Masin ns. laaja kansanlista, Junquerasin ERC:n ns. sosiaalinen lista sekä CUP:n varaan rakentuva (ääri)vasemmistolista, joka toimisi vastavoimana uudelle Podemos puolueelle.

Tämän kompromissiehdotuksen, joka siis tehtiin jo joulukuun lopulla, jälkeen neuvottelut uhkasivat vielä tammikuun aikana epäonnistua pahemman kerran ja yksipuoliset ilmoitukset, joihin toinen osapuoli suhtautui ensin kriittisesti mutta myöhemmin myönteisemmin kuvasivat neuvotteluja, joita Mas luonnehti ”huonoksi sopimisen kulttuuriksi”. Lisäksi tammikuun lopun deadline lähestyi kovaa vauhtia – deadline johtui kahdesta asiasta: Katalonian budjetin hyväksymisestä tammikuun lopussa ja helmikuun alussa, joka oli ERC:n asettama aikaraja sekä siitä että maaliskuussa 2015 järjestettävät vaalit tulisi ilmoittaa mitä pikimmiten.

Entuudestaan vaikeille neuvotteluille ennenaikaisista vaaleista lisäharmia tuotti Espanjan kiireinen vaalikalenteri tälle vuodelle. Toukokuun 24. päivä Espanjassa pidetään lukuisia alue– provinssi- sekä kuntavaaleja (Kataloniassa provinssi- ja kuntavaalit) ja loppuvuodesta parlamenttivaalit. Lisäksi kesän lomakuukausina ei ole tapana pitää vaaleja. Tämän vuoksi Katalonian ennenaikaisille alueparlamenttivaaleille (joita ei missään nimessä haluttu kuntavaalien kanssa samalle päivälle) oli ainoastaan kaksi mahdollista ajankohtaa: ennen toukokuun paikallisvaaleja maaliskuun lopulla tai alkusyksystä ennen parlamenttivaaleja. Kuten nyt tiedämme, jälkimmäiseen päädyttiin.

Keskiviikkona 14. tammikuuta Mas, Junqueras, Forcadell, Casals ja Abadal kokoustivat yli neljä ja puoli tuntia lopullisen sovun saavuttamiseksi. Tätä oli edeltänyt edellisellä viikolla Masin kolme vaihtoehtoa sisältänyt lähtöajatus neuvottelujen loppuunsaattamiseksi sekä ERC:n ilmoitus hyväksy Masin vaihtoehto 3 eli kansalaisjärjestöjen kompromissiehdotus. ERC kuitenkin ilmoitti että vaalit järjestetään tällä periaatteella maaliskuussa, johon Mas vastasi että vaalien ajankohtaa ei hänen vaihtoehdossaan määritelty ja että tällainen omin päin tulkinta on vaaraksi koko prosessille. Taas näytti, ettei sovun syntyminen olekaan varmaa.

Itse arvasin sovun syntyneen siitä kun Mas ilmoitti pitävänsä tiedotustilaisuuden asiasta heti keskiviikkoiltana 14.1. torstain sijaan (Mas oli alkuviikosta sanonut että torstaina hän kertoo miten neuvotteluissa kävi) ja kun Junquerasin sanottiin pitävän oman puheensa heti Masin perään samalta lavalta.

Lopulta aluepresidentti Artur Mas saapui lavalle ja ensimmäisenä pyysi anteeksi katalaaneilta sitä että neuvottelut olivat kestäneet näin kauan ja että niitä ei oltu käyty hyvässä ilmapiirissä. Heti perään hän kuitenkin ilmoitti sen nyt tänään muuttuneen ja että sopu Katalonian itsenäistymisliikkeen seuraavasta askeleesta oli saavutettu. Junqueras puhui omalla vuorollaan paljolti samalla lailla.

Masin CDC:n ERC:n sekä kansalaisjärjestöjen sopu on seuraava: Kataloniassa järjestetään ennenaikaiset alueparlamenttivaalit sunnuntaina 27. syyskuuta 2015. Artur Mas valitsi tämän päivän koska silloin on kulunut tasan vuosi siitä kun hän allekirjoitti kansalaiskyselylain ja -asetuksen (jotka perustuslakituomioistuin mitätöi myöhemmin) 9. marraskuuta varten. Itsenäistymistä kannattavat puolueet (ainakin CDC ja ERC sekä hyvin todennäköisesti CUP) lähtevät vaaleihin omilla ehdokaslistoillaan, kuitenkin niin että kansalaisjärjestöjen edustajia tulee todennäköisesti ainoastaan Masin listaan mukaan (tästä on jo käynnissä neuvottelut CDC:n ja ANC:n sekä Omnium Culturalin välillä).

Nämä itsenäistymistä kannattavat puolueet kampanjoivat paljolti yhdessä – kuitenkin omin painotuksin – sekä todennäköisesti sisällyttävät nimeensä yhteisen tunnuksen (esim. itsenäisyyden puolesta – ERC, itsenäisyyden puolesta – Masin lista). Virallinen kampanja-aika (jossain määrin kampanjaa käydään Kataloniassa koko ajan tämän asian suhteen) alkaa Katalonian kansallispäivänä 11. syyskuuta 2015, jolloin tulee kuluneeksi 301 vuotta Katalonian (oikeastaan Aragonian kruunun) laajan itsemääräämisoikeuden, jossain määrin myös itsenäisyyden sillä Isabellan ja Ferdinandin avioliitosta syntynyt Espanjan kuningaskunta oli mm. itsenäisten Kastilian ja Aragonian kruunujen valtioliitto, menettämisestä. Viime vuosina (2010, 2012, 2013 sekä 2014, videoita tapahtumista mm. täältä) kansallispäivinä on ollut isoja mielenilmauksia Katalonian itsenäistymisen puolesta – niin on tänäkin vuonna luvassa. Kampanjasta Katalonian ennenaikaisiin aluevaaleihin tulee varsin erikoislaatuinen heijastaen nimenomaan vaalien erikoislaatuisuutta. On ainoastaan yksi syy minkä takia ne järjestetään: Espanja ei suostu viralliseen kansanäänestykseen Katalonian itsenäistymisestä, täytyy keksiä toinen keino.

Viime viikolla saavutetussa sovussa on paljon muutakin. Kaikista oleellisin – myös noita kansalaisjärjestöjen osallistumista tai yhteistä kampanjointia oleellisempi – on se että itsenäistymistä kannattavat puolueet sitoutuvat yhteiseen ”tiekarttaan” siirtymäkaudesta kohti itsenäistymistä voittaessaan vaalit. Tiekartta, josta neuvotteleminen eteni hyvin pitkälle viime viikkojen ja kuukausien aikana, ja josta tullaan päättämään Masin mukaan seuraavien viikkojen ja parin kuukauden aikana, sisältää vastauksen moneen oleelliseen kysymykseen siitä mitä tapahtuu vaalien jälkeen jos itsenäistymistä kannattavat puolueet voittavat.

Ennen kuin pohditaan tätä tiekarttaa, on syytä määritellä mitä oikeastaan tarkoittaa voittaminen ja häviäminen näissä erityislaatuisissa aluevaaleissa. Jos itsenäistymistä kannattavat puolueet – siis ne kaikki mitkä sitoutuvat tiekartan toteuttamiseen – saavat yli 50 % annetuista äänistä sekä ehdottoman enemmistön (68 135:sta) alueparlamenttivaaleissa, ovat katalaanit äänestäneet itsenäistymisen puolesta. Yli 50 % äänimäärä ei periaatteessa ole välttämätön ja ehdoton enemmistö parlamenttiin riittäisi, mutta kansanäänestysmaisuuden vuoksi varsinkin kansainvälisen tunnustuksen saavuttamiseksi se on välttämätöntä. Artur Mas on lisäksi puhunut ”selkeästä enemmistöstä”, joka tarkoittaa sitä että hyvin niukka voitto itsenäistymistä kannattaville puolueille (tai vaikkapa 46 % äänistä ja 68 paikkaa) voisi olla vaikea tilanne. On mahdollista että tiekartassa sovitaan jostain jonkin verran ehdotonta enemmistöä suuremmasta määräenemmistöstä (esim. yli 50 % äänistä mutta vähintään 80 alueparlamenttipaikkaa 135:sta) ehtona yksipuoliselle itsenäistymisjulistukselle. Todennäköisesti mitään tarkkaa rajaa ei aseteta mutta periaate kirjataan yleisesti. Tämän ei pitäisi olla ongelma sillä yli 50 % äänistä tuo varmasti vähintään lähelle 80 alueparlamenttipaikkaa.

Joka tapauksessa äänimäärä on symbolinen oikeutus toimille vaalien jälkeen – parlamenttipaikat ovat välttämättömyys. Itsenäistymistä kannattavilla puolueilla täytyy olla ehdoton enemmistö alueparlamentissa enemmistöitsenäistymisaluehallituksen muodostamiseksi, valtion rakennelmien luomiseksi, Espanjan kanssa käytävien ja kansainvälisten neuvottelujen mandaatiksi, kaikkien mahdollisten lakien ja julistusten hyväksymiseksi sekä lopulta sen hurjimman: itsenäistymisjulistuksen hyväksymiseksi. Ero niukan ja selkeän enemmistön välillä voisi hyvinkin vetää myös siihen saavatko Masin lista ja ERC:n lista kaksistaan ehdottoman enemmistön alueparlamenttiin vai ainoastaan CUP:n avulla.

9. marraskuuta 2014 yli 2,3 miljoonaa katalaania kävi antamassa äänensä itsenäistymisäänestyksessä. Koska äänestäjien ennakkorekisteröintiä ei ollut käytössä arviot äänestysaktiivisuudesta vaihtelivat 37–41,6 % välillä. Vaikka se oli korkeampi kuin esim. Euroopan parlamentin vaaleissa, oli selvää että valtaosa ainakin itsenäistymisen kannattajista jätti äänestämättä epävirallisuuden takia. Äänestyksessä Kyllä-Kyllä vaihtoehto (Haluatko Katalonian olevan valtio, ja tämän valtion olevan itsenäinen?) sai reilut 1 860 000 (80,8 %), Kyllä-Ei reilut 230 000 (10,1 %) ja Ei reilut 100 000 (4,5 %) ääntä.

Mahdollisessa itsenäistymiskansanäänestyksessä äänestysaktiivisuus nousisi varmaankin lähelle 80 %. Sama on syyskuun ennenaikaisissa alueparlamenttivaaleissa mahdollista (vuoden 2012 alueparlamenttivaaleissa äänestysaktiivisuus oli 67,8 %). 80 % äänestysaktiivisuus tarkoittaisi noin 4,4 miljoonaa annettua ääntä, joka taas vaatii yli 2,2 miljoonaa enemmistöön. Pelkistetysti itsenäistymisen kannattajien tappioon vaaditaan korkea äänestysaktiivisuus sekä valta-osan 9. marraskuuta äänestämättä jättäneen ääni itsenäistymistä vastaan – siis kansanäänestyksessä.

Kuitenkin 27. syyskuuta ei järjestetä tavallista kansanäänestystä vaan omalaatuiset alueparlamenttivaalit. Tällä hetkellä näyttää siltä että ääni joko Artur Masin ja CDC:n sekä kansalaisjärjestöjen, Junquerasin ja ERC:n tai CUP:n ehdokaslistalle (saattaa tulla lisää puolueita tähän mukaan vielä) on ääni itsenäistymiselle kun taas ääni mille tahansa muulle puolueelle on ääni itsenäistymistä vastaan. Näin asia on tiivistetysti ja voin vakuuttaa että asian Katalonian mediassa saaneen näkyvyyden vuoksi jo tällä hetkellä hyvin suurin osa katalaaneista tietää tämän erittäin hyvin – samaa ei voi sanoa espanjalaisista puhumattakaan kansainvälisesti.

Monet asiat vaikuttavat puolueiden ja ehdokaslistojen kannatukseen tulevissa itsenäistymisvaaleissa. Mikä vaikutus puolueiden yhtenäisyydellä (se että CDC ja CUP ovat samassa pöydässä sopimassa siirtymäkaudesta itsenäistymiseen osoittaa jo jotakin) on? Korvaako kansalaisjärjestöjen edustajien mukaantulo Masin listassa sen että CiU saattaa hajota ja UDC lähteä vaaleihin itsenäistymistä vastustaen (UDC on ilmoittanut että puolue tekee tästä sisäisen päätöksen alkukesästä toukokuun paikallisvaalien jälkeen)? Kuinka uskottava itsenäistymistä kannattavien puolueiden siirtymäkauden tiekartta tulee olemaan?

Jos itsenäistymisen kannattajien kannalta miettii parasta mahdollista skenaariota, se olisi erittäin uskottavan tiekartan luominen, UDC:n osallistuminen Artur Masin listaan, sosialisteista irronneen MES:n mukaantulo, itsenäistymisen vastustajien yhtenäisyyden puute (Podemoksen sekä Ciudadanoksen nousu sosialistien ja kansanpuolueen ohitse – vastakkainasettelu) yhdistettynä onnistuneeseen kampanjaan syyskuussa 2015. Itsenäistymisen vastustajat taas eivät panisi pahakseen esim. tiekartan epäselvyyttä, CiU:n hajoamista ja CUP:n sooloilevaa vain osittaista sitoutumista vaalien jälkeiseen tiekarttaan.

CUP:n (Candidatura d’Unitat Popular) reaktio Masin-Junquerasin sopuun ja päätökseen ennenaikaisista vaaleista syyskuussa oli kaksijakoinen. Toisaalta he olivat pettyneitä siihen että vaaleja ei järjestetä maaliskuussa ja jatkoivat nykyisen aluehallituksen kritisointia mutta ilmoittivat tunnustavansa ennenaikaiset vaalit ”de-facto kansanäänestyksenä” itsenäistymisestä ja haluavansa osallistua tiekartan laatimiseen. Näin ollen CUP:n mukaantulo tiekarttaan perustuvaan itsenäistymisyhtenäisyyteen on todennäköistä, joskin ei vielä varmaa.

Viimeisten mielipidetiedustelujen perusteella CiU (siis Masin lista ja tehdään sellainen olettamus että kansalaisjärjestöjen mukaantulo tähän listaan kompensoi sen kannatuksen menetyksen mitä UDC:n mahdollinen ero toisi) ja ERC saavat molemmat reilut 20 % äänistä ja 35 alueparlamenttipaikkaa. Valtaosassa joulukuussa 2014 tehdyissä mielipidetiedustelussa CiU on johtanut niukasti ERC:tä mutta viimeisimmässä ERC otti johdon. Tällä hetkellä näyttää siltä että Masin ja Junquerasin lista saisivat yhteensä noin 45 % äänistä ja suurin piirtein puolet eli ainakin 68 alueparlamenttipaikkaa. Nykyisessä alueparlamentissa CiU:lla ja ERC:llä on 71 paikan ehdoton enemmistö reilulla 44 % äänimäärällä.

CUP:lle ennustetaan reilun 5 % kannatusta ja noin 8 alueparlamenttipaikkaa. Näin ollen nämä kolme itsenäistymistä kannattavaa puoluetta ovat näillä näkymin saamassa niukasti yli 50 % äänistä ja vajaat 80 alueparlamenttipaikkaa. Tällainen tulos olisi todennäköisesti itsenäistymisen kannattajille hyvinkin riittävä. Tilanne, jossa äänimäärä jää alle 50 % mutta muutaman paikan enemmistö alueparlamenttiin saadaan, voisi olla hyvinkin hankala eikä täyttäisi Masin kriteeriä selvästi enemmistöstä. Selvän ja niukan voiton ero voidaan nähdä myös esim. siinä saavatko Mas ja Junqueras yksinkertaisen enemmistön alueparlamenttiin keskenään vai ainoastaan CUP:n avulla.

Mielipidetiedusteluissa uusi Podemos-puolue on kolmantena 10–15 % kannatuksella ja mahdollisesti jopa yli 20 parlamenttipaikalla. Ciudadanos on reilussa 10 % ja saisi reilusti toistakymmentä paikkaa, sosialistit PSC sekä kansanpuolue PP 10 % ja 10 paikan molemmin puolin sosialistien johtaessa. Vihervasemmisto ICV-EUiA saanee reilut 5 % äänistä vajaan kymmenen paikkaa.

Yhtään mielipidetiedustelua ei ole vielä tehty ennenaikaisten vaalien julkistamisen jälkeen, joten siinä mielessä tilanne on epävarma. Lisäksi vielä ei tiedetä lopullisen itsenäistymiskoalition (ne puolueet, jotka sitoutuvat yhteiseen tiekarttaan siirtymäkaudelle itsenäistymiseen) laajuutta. Mielipidetiedusteluja tulee seurata mielenkiinnolla kevään ja kesän aikana. Katalonian kunta- ja provinssivaalit osana Espanjan paikallisvaaleja (13 itsehallintoalueella lisäksi aluevaalit) toukokuun 24. päivä näyttävät suuntaa myös.

Osana sopua ennenaikaisista vaaleista päätettiin myös että CiU ja ERC tekevät yhteistyötä kuntavaalien kampanjoinnissa ja välttävät turhaa vastakkainasettelua vaikka esim. Barcelonan pormestarinkisasta tulee tiukka nykyisen pormestarin CiU:n Xavier Triasin sekä ERC:n Alfred Boschin välillä. Tämän lisäksi sopu sisälsi myös Katalonian budjetin 2015 hyväksynnän sillä ehdolla että se sisältää tarvittavat rahoitukset valtion rakennelmien valmistelemiseksi jo ennen syyskuun vaaleja. Tarkemmat neuvottelut budjetin hyväksymisestä ovat käynnissä ja ERC:n edustajat osallistuvat näihin itsenäisen valtion rakennelmien suunnitteluihin. Lisäksi CiU ja ERC sopivat useiden parhaillaan parlamenttikäsittelyssä olevien lakiesitysten läpiviennistä mm. koulutuksen ja hallinnon läpinäkyvyyden osalta. Muun muassa syyskuussa 2015 Katalonian koulut eivät noudatakaan Espanjan koulutusuudistusta vaan alkuperäistä laajalla konsensuksella hyväksyttyä Katalonian koulutuslakia.

Mielipidetiedustelut – huolimatta epäluotettavuudestaan sekä vaaleihin liittyvistä epävarmuuksista koskien joidenkin puolueiden kantoja – kertovat kuitenkin sitä että tällä hetkellä näyttää todennäköiseltä että Masin lista ja ERC saisivat CUP:n kanssa selkeän, ehkäpä melkein 80 kansanedustajaa, enemmistön alueparlamenttiin yli 50 % äänisaaliilla. Tällainen tulos tarkoittaisi että katalaanit olisivat äänestäneet itsenäistymisen puolesta. Mitä sitten tapahtuisi ja olisiko tämä demokraattinen valinta ratkaiseva ja lopullinen?

Aluepresidentti Mas kertoi että hän aikoo hajottaa alueparlamentin ja muodollisesti määrätä ennenaikaiset vaalit 3. elokuuta. Mas sanoi myös että hän tulee olemaan viimeistä kertaa ehdolla Katalonian aluehallituksen presidentiksi syyskuun vaaleissa. Tämä käy yksi yhteen myös sen suhteen että Junqueras neuvottelujen aikaan lupasi suullisesti Masille aluepresidentin paikan vaikka ERC sattuisi saamaan enemmän paikkoja itsenäistymiskoalition sisällä. Moni itsenäistymistä kannattava katalaani on nähnyt jo mielessään Artur Masin – poliitikon, joka tunnetaan siitä että hän saa asiat hoidettua (esim. 2005 hän Katalonian oppositiosta käsin neuvotteli Espanjan Zapateron hallituksen kanssa Katalonialle uuden itsehallintolain sosialistien, ERC:n sekä vihervasemmisto ICV:n ns. tripartite-aluehallituksen siinä ensin epäonnistuttua) – siirtymäajan johtajana ja neuvottelijana, joka vie Katalonian itsenäisyyteen, ja sitten Junquerasin voitonjuhlat itsenäisen Katalonian ensimmäisissä parlamenttivaaleissa.

Jos itsenäistymistä kannattavat yhteiseen tiekarttaan sitoutuneet puolueet voittavat ennenaikaiset alueparlamenttivaalit 27.9., on heidän muodostamansa aluehallituksen ensimmäisenä tehtävänä yhteydenotto niin Espanjan hallitukseen kuin kansainvälisesti valtioihin, järjestöihin ja Euroopan unioniin ja ilmoittaminen että heillä on nyt katalaaneilta mandaatti itsenäistyä.

Espanja ei hyväksy Katalonian itsenäistymistä ja on ilmoittanut jatkavansa kaikista tätä tavoitetta kohti vievien Katalonian aluehallituksen toimivallan ylittävistä toimista perustuslakituomioistuimeen valittamista. Tämä saattaa koskea valtion rakennelmien valmistelua jo ennen syyskuun vaaleja ja erityisesti sen jälkeen – jos itsenäistymisen kannattajat voittavat – kun esim. keskuspankkia ja verovirastoa pistetään pystyyn.

Yksi tiekartan tärkeimmistä elementeistä on valtion rakennelmien luominen. Katalonia ei voi yksipuolisestikaan julistautua itsenäiseksi valtioksi ennen kuin sillä on todellinen kyky hallita aluettaan ja ns. valtion rakennelmat ovat olemassa. Luonnollisesti Espanjan kanssa neuvoteltu hallittu itsenäistyminen olisi vähiten ongelmallinen mutta Kataloniassa on jo otettu useita askelia myös yksipuolisen itsenäistymisen mahdollistamiseksi. Ensinnäkin melko laajan itsehallinnon omaavana alueena sillä on jo olemassa monet tarvittavat instituutiot ja järjestelyt valmiiksi aina hallinnosta koulutusjärjestelmän kautta omiin poliisivoimiin (Mossos d’Esquadra).

Verohallinto, sosiaaliturvan järjestelyt sekä esim. keskuspankki kuitenkin puuttuvat. Syyskuussa 2014 Katalonian aluehallitus julkisti 1400-sivuisen järkäleen ”Valkoinen paperi Katalonian kansallisesta siirtymästä”, joka oli eri alojen asiantuntijoiden (CATN) laatima. Tästä linkistä löytyy sen 140-sivuinen englanninkielinen tiivistelmä. Suomennan tiivistelmän sisällysluettelon tähän seuraavaksi, jotta tulee selkeä kuva siitä mitä kaikkea siirtymäkausi sisältää. Suosittelen tutustumaan tiivistelmään. Jälleen kerran on hyvä muistaa mielessä se että vaikka epävarmuuksia saattaa vielä tällä hetkellä olla ilmassa, on vaaleihin vielä yli kahdeksan kuukautta aikaa, ja itsenäistymistä kannattavien puolueiden yhteinen tiekartta tulee todennäköisesti valmistumaan ennen toukokuun paikallisvaaleja.

——————————————————————

– Katalonian itsehallintoalueen presidentin Artur Masin esipuhe

  1. Perustuslaillinen prosessi
    1. Itsemääräämisprosessin oikeuttaminen
      1.  Itsemääräämisoikeus demokratian toteuttamisena
      2.  Itsemääräämisoikeus erottamattomana osana kansallisen yhteisön oikeuksia
      3.  Itsemääräämisoikeus viimeisenä keinona epäoikeudenmukaisen tilanteen ratkaisemiseksi
      4.  Soveltaminen Kataloniaan
    2. Miten päästä sinne? Kansalaiskysely poliittisesta tulevaisuudesta
      1.  Perustelut kansalaiskyselyn järjestämisen laillisuudesta
      2.  Oikeudelliset strategiat laillisen kyselyn järjestämisestä Espanjan lain puitteissa
      3.  Kansalaiskysely Euroopan unionin ja kansainvälisen lain puitteissa
      4.  Laillisen kansalaiskyselyn tuloksen soveltaminen
      5.  Vaihtoehtoset reitit jos laillista kyselyä ei voi järjestää
    3. Toinen vaihe uuden Katalonian valtion luomisessa: kyselystä tai ennenaikaisista vaaleista (yksipuoliseen) itsenäistymisjulistukseen
      1.  Yhteistyö Espanjan kanssa
      2.  Ilman yhteistyötä
    4. Kolmas vaihe uuden Katalonian valtion luomisessa: (yksipuolisesta) itsenäistymisjulistuksesta perustuslain hyväksymiseen
      1.  Perustuslaillinen laki perustuslaillisesta prosessista (väliaikainen perustuslaki tai vastaava)
      2.  Perustuslaillinen prosessi
      3.  Väliaikaiset järjestelyt
    5. Hallinnon jatkuvuus
      1.  Uuden valtion lainsäädäntöohjelma
      2.  Lakien sekä niitä säätävien instituutioiden jatkuvuus
      3.  Alueelliset ja valtiolliset lait
      4.  Kansainväliset sopimukset ja lait
      5.  Hallinnon jatkuvuus, periaatteet ja toimintatapa
      6.  Julkiset työntekijät
      7.  Hallinnon toimien laillisuus, käynnissä olevat projektit
      8.  Sopimusten jatkuvuus
    6. Omistusten ja velkojen jakaminen Espanjan kanssa
      1.  Lailliset puitteet
      2.  Julkinen velka ja valtion velvoitteet
      3.  Valtion omistukset ja oikeudet
      4.  Historialliset, taiteelliset ja kulttuuriset perinteet
      5.  Luonnonvarat
      6.  Yksityiset omistukset ja velat
    7. Katalonian aluehallinnon budjetin pätemättömyys itsenäistymisen jälkeen
      1.  Ylimääräiset menot
      2.  Ylimääräiset tulot
      3.  Aluehallinnon ylijäämä
      4.  Erityishuomioita ensimmäisille kuukausille
  2. Katalonia itsenäisenä valtiona
    1. Talous ja rahoitus
      1.  Taloudellinen elinkelpoisuus
      2.  Rahapolitiikka, euro
      3.  Katalonian keskuspankki
      4.  Katalonian sijoitus- ja rahoitusvalvonta
      5.  Verohallinto
      6.  Tulli
    2. Hallinnolliset viranomaiset ja rakenteet
      1.  Kilpailu- ja sääntelyviranomaiset
      2.  Muut EU:n vaatimat hallintoviranomaiset
        1. Junaliikenne, sähkö ja kaasuenergiapalvelut ja telekommunikaatio
        2. Talous- ja sosiaalipolitiikan järjestelyt
        3. Oikeus, oikeudet, vapaus ja turvallisuus
        4. Koulutus, kulttuuri, tiede ja ympäristö
        5. Kuluttajansuoja
        6. Ulko- ja turvallisuuspolitiikka
    3.  Katalonian sosiaaliturva
      1.  Katalonialainen sosiaaliturvan järjestely
      2.  Käytännölliset ja yhtenäisyyden periaatteet
      3.  Eläkeasiat
    4. Oikeusjärjestelmä
      1.  Tuomioistuimien järjestely ja toimivallat
      2.  Oikeusprosessien sääntely ja kielisysteemi
      3.  Vireillä olevat käsittelyt ja tuomiot
      4.  Väliaikainen oikeusjärjestelmä
    5. Lainvalvonta ja puolustus
      1.  Uuden lainvalvonnan periaatteet
      2.  Vaihtoehdot ja toimet sisäisessä lainvalvonnassa
      3.  Keskushallinnon tähän asti vastaamat kansalaisten suojeluun ja hätätilannehallintaan liittyvien vastuiden ottaminen
      4.  Kansainvälinen poliisiyhteistyö
      5.  Vaihtoehdot ja toimet liittyen kansainvälisiin poliisiviranomaisiin
      6.  Operaatiorakenne, organisaatiot
      7.  Kyberturvallisuus
    6. Infrastruktuuri
      1.  Sähkönjakelu
      2.  Vedenjakelu
      3.  Kommunikaatio ja informaatioteknologia
  3. Katalonian ja Espanjan suhde, Euroopan unioni ja kansainvälinen yhteisö
    1. Katalonian ja Espanjan yhteistyö
      1.  Yhteistyömallit, Iberian neuvosto tai Katalonian-Espanjan neuvosto
      2.  Alueellinen yhteistyö, Välimeren alue
    2. Katalonian ja Espanjan kauppasuhteet
    3. Katalaaninkielistien alueiden yhteistyö
      1.  Kriteerit ja ehdotukset
      2.  Ehdotus luoda katalaaninkielen sopimus
      3.  Ramon Llull instituutin vahvistaminen
    4. Katalonian integraatio Euroopan unioniin
      1.  Lailliset ehdot ja vaatimukset
      2.  Jäsenyysskenaario, menettelytavat
      3.  EU:n joustavuus ja pragmaattisuus
      4.  Todennäköisyydet eri skenaarioille
    5. Vaihtoehdot EU jäsenyydelle tai pitkittyneessä hakuprosessissa
      1.  Bilateraalinen sopimus Katalonian ja EU:n välillä
      2.  Jäsenyys EFTA:ssa, EEA:ssa sekä Schengenissä
      3.  Vapaakauppasopimukset ja tulliliitot
    6. Kansainväliseen yhteisöön integroituminen
      1.  Uuden valtion tunnustaminen
      2.  Kansainvälisten lakien ja sopimusten käyttöönotto
      3.  Kansainvälisten ja hallitustenvälisten järjestöjen jäsenyys
        1. Euroopan neuvosto
        2. Yhdistyneet kansakunnat ja sen järjestöt
        3. NATO ja muut turvallisuusjärjestöt (OSCE, EU:n turvallisuusrakenteet, transatlanttiset suhteet sekä suhde Yhdysvaltoihin)
        4. Muut kansainväliset järjestöt

——————————————————————————————————————

Edellä esitelty raportti ei ole itsenäistymistä kannattavien puolueiden sopima tiekartta siirtymäkaudelle mutta monessa suhteessa se tulee olemaan myös tiekartan yksittäisten kohtien taustalla. Ainakin siihen varmasti viitataan monessa kohdassa. Muitakin asiantuntijoiden laatimia raportteja on julkaistu. Lisäksi prosessi itsenäisen Katalonian perustuslain laatimiseksi on jo käynnissä – niin kansalaisten toimesta internetissä kuin lakimiesten ja tuomareiden toimesta. Oikeusoppineiden esittämä luonnos perustuslaiksi julkistetaan tammikuun lopulla.

Parhaillaan käynnissä olevissa budjettineuvotteluissa sovitaan joidenkin varojen käytöstä valtion rakennelmien suunnitteluun sekä valmistelemiseen. Katalonian verohallinnosta on lisäksi jo tehty alustava sopimus Katalonian aluehallituksen ja Barcelonan kaupungin välillä. Kaiken tämän suunnittelun takana on useampi ajatus: mahdollisimman vakuuttava tiekartta siirtymäkaudesta auttaa itsenäistymistä kannattavia puolueita/ehdokaslistoja kampanjoinnissa syyskuun vaaleja varten, valmiit suunnitelmat nopeuttavat siirtymäkautta vaalien jälkeen sekä luovat uskottavuutta kansainvälisen yhteisön silmissä ja neuvotteluasemaa suhteessa Espanjaan.

Jos itsenäistymisen kannattajat voittavat ennenaikaiset alueparlamenttivaalit ja sen jälkeen ilmoittavat saaneensa mandaatin itsenäistyä, siirtymäkauden pituus riippuu paljon Espanjan vastareaktiosta. Nykyinen kansanpuolueen hallitus tuskin vaalikampanjoinnin marras-joulukuun parlamenttivaaleihin ollessa jo käynnissä suostuu minkäänlaisiin neuvotteluihin Katalonian itsenäistymisestä syyskuun 27. päivän jälkeen. Itse asiassa pääministeri Rajoy ja Artur Mas eivät ole puhuneet toisilleen sitten viime kesän. Espanjan sekä suurimman osan Katalonian itsenäistymistä vastustavien katalonialaisten puolueiden reaktio 14. tammikuuta syntyneeseen sopuun ennenaikaisista vaaleista oli että kyseessä olisi ainoastaan jonkinlainen Masin ”epäonnistuminen” sekä yritys välttää talous- ja muita ongelmia keskittymällä itsenäistymishankkeeseen. Mariano Rajoy sanoi että Katalonian aluehallitus yrittää pettää katalaaneja ja että 27. syyskuuta järjestetään aivan tavalliset CiU:n ja ERC:n tappioon johtavat alueparlamenttivaalit. Puhe ”de-facto itsenäistymiskansanäänestyksestä” on Espanjan mukaan huijausta.

Arvioin Twitterissä Espanjan valitseman strategian olevan huono – tähän yksi katalaani vastasi että Espanjan reaktio asiaan ei ole strategiaa vaan tragediaa. Hän ei olisi voinut asiaa paremmin ilmaista. Sen lisäksi että käytännössä miltei jokainen Espanjan reaktio Katalonian itsenäistymisliikkeeseen viimeisen viiden vuoden aikana on lisännyt sen kannatusta, tekee se – käytännössä enemmänkin Katalonian puolueet kuin Espanjan hallitus – historiallisen mittaluokan virheen keskittyessään 27. syyskuuta järjestettävien vaalien kampanjoinnissa siihen että kyseessä ei ole päätös itsenäistymisestä vaan itsenäistymistä kannattavat puolueet puhuvat omiaan. Kuka tällaisessa tilanteessa sitten kampanjoi itsenäistymistä vastaan jos vastakkain ovat itsenäistymisen kannattajat ja he keiden mielestä kysymys on epäoleellinen?

Toisaalta uskon ainakin Podemoksen sekä Katalonian sosialistien PSC, jonka emäpuolue PSOE on voinut oppositiossa ollessaan puhua perustuslakiuudistuksen puolesta, ymmärtävän tilanteen ja hyväksyvän vaalien kansanäänestysluonteen sekä kampanjoivan sen mukaisesti. Sen sijaan kansanpuolueelta ja Ciudadanokselta voi olla luvassa varsin likainen kampanja kohdistuen Masin ja Junquerasin epäpätevyyteen.

Katalonian itsenäistyminen on niin suuren mittaluokan asia – mm. sijainnin, taloutensa sekä kilpailukykyisen yrityskentän ansiosta – että on vaikea kuvitella Espanjan kieltäytyvän neuvottelemisesta loppuun saakka ja päästävän katalaanit julistautumaan yksipuolisesti itsenäiseksi valtioksi, ainakaan ensin jotenkin yrittämättä kääntää asiaa omaksi voitokseen. On myös EU:n intresseissä että Katalonia itsenäistyisi (voi toki väittää että Katalonian itsenäistyminen itsessään ei ole EU:n etu) neuvottelujen myötä kuin yksipuolisen julistautumisen kautta.

Vaikka Espanjalle Katalonian menettäminen olisi valtava taloudellinen menetys puhumattakaan henkisestä merkityksestä ja oikeudellisesta näkökulmasta: Katalonian itsenäistyminen rikkoisi Espanjan perustuslakia ja todella vakavasti, neuvottelupöytään pitäisi lopulta kuitenkin päätyä. Tunteiden tasolla ymmärrän sen kuinka monet espanjalaiset kokevat Katalonian itsenäistymisliikkeen uhkana omalle kansalliselle identiteetille. Ns. kastilialaisen Espanjan (maan keskiosat) tapauksessa, esim. madridilaiset eivät tunne itseään kastialialaisiksi ja espanjalaisiksi vaan ainoastaan jälkimmäisiksi. Näin ollen Espanjan yhtenäisyyden menettäminen koskettaa heitä enemmän kuin Katalonian mahdollinen itsenäistyminen vaikkapa baskeja (kokevat itsensä baskeiksi ja espanjalaisiksi) tai Skotlannin itsenäistyminen olisi koskettanut vaikkapa walesilaisia (kokevat itsensä sekä walesilaisiksi että briteiksi, ja vaikka Yhdistynyt kuningaskunta olisi hajonnut, Englanti, Wales ja Pohjois-Irlanti olisivat säilyneet omanlaisinaan).

Sen vuoksi että esim. valtion velkojen jakaminen sekä monet käytännön asiat tulisi sopia itsenäistyvän tai jo itsenäistyneen Katalonian kanssa Espanjan voisi lopulta olettaa taipuvan neuvottelupöytään asiassa. EU:n ja muun kansainvälisen yhteisön kanta ja mahdollinen painostus olisi tässä tietenkin oleellista. Tosiasioiden tunnustaminen ja realiteettien hyväksyminen on mahdollista myös Espanjalle. Huolimatta kyvyttömyydestä esim. tutkia Francon ajan rikoksia, Espanjan historia Baskimaan kanssa kertoo jotain neuvotteluiden realiteettien tunnustamisesta (Espanja lopulta voitti ETA terroristijärjestön, mutta tulevat vuodet näyttävät, voittaako Baskimaan nykyään myös vasemmiston osalta väkivallaton itsenäistymisliike rauhan, kuten on tavattu sanoa): jokainen pääministeriehdokas sitten demokratiaan siirtymisen on vannonut, ettei ETA:n kanssa neuvotella – silti jokainen Espanjan hallitus yritti (erilaisin tuloksin) sitä realiteettien takia. Lopulta ETA laski aseensa lopullisesti vuonna 2011 pitkän vuosien sen vastaisen turvallisuusoperaation, Espanjan vuosista riippuen enemmän ja vähemmän hyväksymien neuvottelujen (mm. ETA-Batasuna, ETA-Baskimaan aluehallitus, Batasuna-Baskimaan kansallispuolue, Batasuna-Baskimaan aluehallitus, ETA-Espanjan hallitus, Batasuna-Espanjan hallitus akseleilla), kansainvälisen välityksen mutta ehkä kaikista eniten käytännössä Batasunan ympärillä olleen itsenäistymismielisen vasemmiston päätöksen hylätä ETA ja vaatia aseiden laskua johdosta.

Toki Espanjan työkalupakissa on myös muita keinoja kuin neuvotteleminen. Luonnollisesti se toivoo voittavansa taistelun kansainvälisistä sympatioista ja estävänsä kansainvälisen tunnustuksen ensin mahdollisesti 27. syyskuuta syntyvälle mandaatille itsenäistyä ja myöhemmin Katalonian itsenäistymisjulistukselle. Katalonia on valmistautunut tähän laajentamalla kansainvälistä edustustaan, pyrkinyt lisäämään näkyvyyttään maailmalla sekä nimittämällä – mahdollisesti ylittämällä omat toimivaltuutensa – pysyvän edustajan Euroopan unioniin. Espanjan hallitus voi valittaa perustuslakituomioistuimeen esim. siirtymäkauden päätöksistä luoda valtion rakennelmia väittäen aluehallituksen ylittäneen toimivaltuutensa – Espanjan varapääministeri Santamaria sanoi tämän olevan mahdollista jo ennen vaaleja näiden joidenkin valmistavien päätöksien ja/tai tiekartan pohjalta.

Lisäksi Espanjan hallitus voi – ensin pyydettyään itsehallintoalueen presidenttiä korjaamaan asian ja sen jälkeen parlamentin ylähuoneen senaatin hyväksynnällä – perustuslain artiklan 155 perusteella ryhtyä kaikkiin tarvittaviin toimiin itsehallintoaluetta vastaan jos se ei täytä perustuslaillisia velvoitteitaan tai ”toimii vakavalla tavalla Espanjan yleistä etua vastaan”. Nämä kaikki tarvittavat toimet sisältävät esim. Katalonian alueparlamentin hajottamisen sekä äärimmäisessä tapauksessa itsehallinnon lakkauttamisen ja Katalonian hallitsemisen ottamisen täysin Madridin käsiin. Siinä tapauksessa että neuvottelut eivät ottaisi onnistuakseen ja Katalonia julistautuisi yksipuolisesti itsenäiseksi valtioksi Espanjan hallitus saattaa hyvinkin turvautua viime hetkellä itsehallinnon lakkauttamiseen. Vaikka kaikissa muissa tapauksissa Katalonian poliisivoimat varmasti pysyisivät Espanjan laillisen oikeusjärjestyksen puolella, Katalonian julistauduttua itsenäiseksi valtioksi heidän asemansa muuttuisi. Turvautuisiko Espanja tässä tapauksessa armeijaan, joka on perustuslain artiklan 8 perusteella määrätty turvaamaan Espanjan alueellista yhtenäisyyttä? Huolimatta sen erittäin suuresta epätodennäköisyydestä, armeijan väliintuloa ei voi valitettavasti täysin sulkea pois.

Espanjan yleiseen asenteeseen suhteessa Kataloniaan sekä suhtautumiseen siirtymäkauden neuvotteluihin vaikuttaa myös todennäköisesti marraskuussa järjestettävät Espanjan seuraavat parlamenttivaalit. Uuden Podemos puolueen nousun (paikoittain mielipidetiedusteluissa jopa suurin puolue) vuoksi Espanjan kaksipuoluejärjestelmä murtuu. Enää kansanpuolue tai sosialistit eivät pysty muodostamaan hallitusta yksin tai vähemmistöhallitusta joidenkin alueellisten puolueiden tuella. Kansanpuolueen ja Podemoksen hallituksen ollessa erittäin epätodennäköinen vaihtoehdot ovat joko PP/PSOE tai Podemos/PSOE hallitus. Kumpi tulee, sen ratkaisee paljolti se kummasta PP:stä vai Podemoksesta tulee suurin puolue.
Näistä Podemoksen ja sosialistien hallitus olisi varmasti Katalonian itsenäistymisliikkeelle mieluisampi. Ei ole mahdotonta että tällainen hallitus harkitsisi uudelleen viralliseen kansanäänestykseen myöntymistä siinä tapauksessa että Katalonia ottaa selkeitä askelia kohti itsenäistymistä syyskuun alueparlamenttivaalien jälkeen. Tällöin Espanja voisi Ison-Britannian tapaan luvata perustuslakiuudistusta (josta molemmat Podemos ja PSOE ovat puhuneet), joka muuttaisi Espanjaa lähemmäksi liittovaltiota, Katalonian itsehallintolain uudistamista katalaanien vaatimuksien mukaisesti, Baskimaan ja Navarran kaltaista laajaa talousautonomiaa ja verotusoikeutta (jota Espanjan olisi rikkaan Katalonian kohdalla toki hyvin vaikea hyväksyä) sekä symbolisenakin pidettyä Katalonian tunnustamista kansakuntana (nykyään Katalonia, Baskimaa ja Galicia on tunnustettu ”kansallisuuksina”) osana Espanjan kuningaskuntaa, vastineeksi itsenäistymisen hylkäämisestä. Kansanpuolue ja Espanjan oikeisto ei tällaisia myönnytyksiä hyväksyisi mutta se voisi osoittautua ainoaksi tavaksi pelastaa Espanjan yhtenäisyys siinä tapauksessa että itsenäistymisen kannattajat voittavat ennenaikaiset alueparlamenttivaalit 27. syyskuuta.

Syyskuun alueparlamenttivaalit eivät välttämättä ole ”lopullinen” tai ”ratkaiseva” äänestys Katalonian itsenäistymisestä. Jos Katalonia itsenäistyy, näin tapahtuu varsin ainutlaatuisen useamman kansanäänestyksen ja parlamenttivaalin yhdistelmän kautta. Jos Espanja kaikista todennäköisyyksistä huolimatta, suostuisi viralliseen kansanäänestykseen Kataloniassa ennen kuin se julistautuu yksipuolisesti itsenäiseksi valtioksi, olisi tämä kansanäänestys sekä lopullinen että ratkaiseva äänestys Katalonian itsenäistymisestä. Jos Espanja ei tähän suostu, 27. syyskuuta järjestettävät ennenaikaiset alueparlamenttivaalit tulevat olemaan käytännössä ”ratkaisevin” äänestys itsenäistymistä – vaikkei välttämättä lopullinen.

Junquerasin ja Masin näkemys ns. itsenäistymisjulistuksen ratifioivasta kansanäänestyksestä eroaa toisistaan. Siirtymäkauden, johon sisältyy siis itsenäisen valtion rakennelmien luominen, neuvottelut Espanjan kanssa sekä kansainvälisen yhteisön tunnustuksen hakeminen, jälkeen Katalonian alueparlamentti tulee lopulta julistautumaan (alustavissa tiekarttaluonnoksissa itsenäistymisen ajankohtana on pidetty kevättä 2016, kesäkuuta 2016, syyskuuta 2016 tai alkuvuotta 2017) itsenäiseksi valtioksi. Riippuu Espanjasta toteutuuko tämä sovussa vai yksipuolisesti. Tässä yhteydessä on mainittava että Yhdistyneiden kansakuntien kansainvälisen tuomioistuimen (ICC) neuvoa-antava päätös Kosovon yksipuolisen itsenäistymisjulistuksen yhteydessä oli että jonkin valtion alueen yksipuolinen itsenäistymisjulistus ei ole kansainvälisen lain vastainen vaikka se rikkoisikin (niin kuin totta kai rikkoo) valtion mistä ollaan itsenäistymässä perustuslakia ja/tai oikeusjärjestystä. Espanjan perustuslain 2 artikla kertoo Espanjan yhtenäisyyden olevan hajottamaton, joten luonnollisesti Katalonian itsenäistyminen on Espanjan perustuslain vastaista. Kanadan perustuslakituomioistuin otti Quebecin jälkimmäisen kansanäänestyksen yhteydessä sellaisen kannan että vaikka itsenäistyminen on Kanadan perustuslain vastaista, niin jos sen taustalla on selkeä demokraattinen enemmistö, on Kanadan hallituksen velvollisuus neuvotella asiasta.

Kataloniassa heti itsenäistymisjulistuksen jälkeen alueparlamentti hyväksyisi väliaikaisen perustuslain (tai perustuslaillisen siirtymäkauden lain), jossa esim. määrättäisiin että kaikki Espanjan lait, joita ei erikseen kumota, pysyvät toistaiseksi voimassa. Artur Mas on sanonut että itsenäistymisjulistuksesta järjestettäisiin esim. Baltian maiden itsenäistymiskansanäänestysten tapaan ratifioiva kansanäänestys. Toisin sanoen itsenäistymisjulistuksessa olisi kohta, jossa vaaditaan sen ratifioiminen katalaanien toimesta. Junquerasin mielestä tämä ei ole tarpeellista.

CDC puolueen kakkosmies Josep Rull taas sanoi että tällainen ratifioiva kansanäänestys järjestettäisiin jos kansainvälinen yhteisö (siis valtaosa maailman valtioista tai esim. EU) vaatisi sitä ehtona itsenäisen Katalonian tunnustamiselle. Vaikka on mahdollista että alueparlamenttivaaleissa tullut yli 50 % äänienemmistö katoaisi johonkin siirtymäkauden aikana, se ei ole todennäköistä. Joka tapauksessa itsenäisyysjulistuksen jälkeen järjestettäisiin mitä pikimmiten itsenäisen Katalonian parlamentin vaalit sekä kansanäänestys uuden parlamentin (tai vaihtoehtoisesti tätä tarkoitusta varten kootun perustuslakiasäätävän kokouksen) laatimasta itsenäisen Katalonian tasavallan perustuslaista. Junquerasin mielestä 27. syyskuuta annetaan mandaatti itsenäistyä ja koko prosessi ratifioidaan kansanäänestyksessä itsenäisen Katalonian perustuslaista.

Mahdollinen polku Katalonian itsenäistymiseen kulkee siis: ennenaikaiset alueparlamenttivaalit 2012 (kansanäänestystä kannattava enemmistö alueparlamenttiin) – itsenäistymisäänestys 9. marraskuuta 2014 – ennenaikaiset alueparlamenttivaalit 27. syyskuuta 2014 (itsenäistymistä kannattava enemmistö alueparlamenttiin) – yksipuolinen itsenäistymisjulistus (osittain neuvoteltu, itse pidän todennäköisenä – jos katalaanit valitsevat itsenäistymisen syyskuussa – että Espanja suostuu lopulta neuvottelemaan asiasta mutta kunnolla vasta jokin aika itsenäistymisen jälkeen vuonna 2016 tai 2017) – itsenäistymisjulistuksen ratifioiva kansanäänestys – itsenäisen Katalonian parlamenttivaalit – kansanäänestys itsenäisen Katalonian tasavallan perustuslaista. Ratifioivan kansanäänestyksen saattaa korvata itsenäistymisjulistusta edeltävä Espanjan hyväksymä virallinen kansanäänestys Katalonian itsenäistymisestä mutta sen todennäköisyys – edes viimeisenä keinona pelastaa Espanjan yhtenäisyys – on Espanjan poliittisten ja yleisen mielipiteen realiteettien puitteissa pieni.

Yhteenvetona kehotan kiinnittämään huomiota mm. seuraaviin kysymyksiin ennen ja jälkeen 27. syyskuuta järjestettäviä itsenäistymisaluevaaleja:

  • Minkälaisen tiekartan siirtymäkaudesta itsenäistymiseen Masin CDC, Junquerasin ERC sekä kansalaisjärjestöt yhdessä ainakin CUP:n kanssa luovat? Se valmistuu viimeistään ennen toukokuun paikallisvaaleja.
  • Sitoutuuko tiekarttaan muitakin puolueita kuin CDC, ERC ja CUP? Tällä hetkellä on varsin varmaa että Podemos, Ciudadanos, kansanpuolue sekä sosialistit kampanjoivat itsenäistymistä vastaan (tai sitten kampanjoivat itsenäistymisen syrjäyttäen väittäen ettei siitä tulisi päättää näissä vaaleissa). Miten asemoituvat CDC:n kumppani UDC, vihervasemmisto ICV-EUiA sekä uusi MES-puolue?
  • Pysyvätkö itsenäistymistä kannattavat puolueet yhtenäisenä rintamana vai ilmeneekö uusia keskinäisiä riitoja?
  • Minkälaisia mielipidetiedusteluja tehdään kevään ja kesän mittaan? Kuinka itsenäistymistä kannattavat puolueet ja esim. Podemos menestyvät Katalonian provinssi- ja kuntavaaleissa sunnuntaina 24. toukokuuta 2015?
  • Miten Espanja suhtautuu itsenäistymiskampanjointiin sekä esim. itsenäisen valtion rakennelmien suunnitteluun?
  • Minkälainen spektaakkeli Katalonian kansallispäivästä 11. syyskuuta 2015 ja vaalikampanjan virallisesta alkamisesta muodostuu?
  • Kuinka katalaanit äänestävät alueparlamenttivaaleissa sunnuntaina 27. syyskuuta 2015? Saavatko tiekarttaan sitoutuneet itsenäistymistä kannattavat puolueet yli 50 % äänistä (mikä tuo vaalijärjestelmän vuoksi selvän ehdottoman enemmistön alueparlamenttipaikoista: todennäköisesti ainakin lähelle 80 paikkaa 135:sta)?
  • Itsenäistymisen kannattajien niukka voitto (esimerkiksi ehdoton enemmistö paikoista muttei yli 50 % äänistä) veisi prosessia eteenpäin mutta tuskin riittäisi kansainväliseen tunnustukseen jos sitä edes pyydettäisiin. Itsenäistymisen vastustajien voitto torppaisi Katalonian itsenäistymisliikkeen joksikin aikaa ja aiheuttaisi hankalan poliittisen tilanteen seuraavan aluehallituksen muodostamisesta. Näitä skenaarioita täytyy pohtia tarkemmin vielä myöhemmin.
  • Tunnustetaanko vaalien tulos (jos itsenäistymisen kannattajat voittavat selkeästi) mandaatiksi itsenäistyä Espanjassa ja kansainvälisesti?
  • Miten Espanja vastaa pyyntöön neuvotella Katalonian itsenäistymisestä?
  • Lakkauttaako Espanjan hallitus Katalonian itsehallinnon estääkseen sitä toimimasta vakavalla tavalla ”Espanjan yleistä etua vastaan” sen ryhdyttyä yksipuolisesti laittamaan valtion rakennelmia pystyyn, neuvottelemaan kansainvälisesti itsenäisyyden tunnustuksen saavuttamiseksi sekä valmistautumaan itsenäistymisjulistuksen antamiseen?
  • Miten Espanjan parlamenttivaaleissa käy marraskuussa 2015 ja tuleeko valtaan yhtään Katalonialle suopeampi hallitus?
  • Harkitaanko Espanjan seuraavan hallituksen toimesta viralliseen kansanäänestykseen suostumista?
  • Minkä kannan kansainvälinen yhteisö sekä Euroopan unioni – Suomi mukaan lukien – ottaa Katalonian valmistautuessa julistautumaan yksipuolisesti itsenäiseksi valtioksi?

Tämän laaja-alaisen tekstin jälkeen pystyn seuraavien kahdeksan kuukauden aikana kirjoittamaan tarkempia tekstejä asiaan liittyvistä ajankohtaisista asioista tarvitsematta kerrata koko kuviota aina niin laajasti. Myös teksti missä pohditaan tarkemmin mitä tapahtuu jos itsenäistymistä kannattavat puolueet häviävät 27. syyskuuta, on varmasti tulossa. Lisäksi Espanjan vastareaktiota sekä neuvotteluasemaa tulee pohtia vielä tarkemmin. Espanjan alue- ja paikallisvaaleista toukokuussa 2015 voisi myös kirjoittaa laajemmin kuin pelkästään Kataloniaa koskien. Kommentit, korjaukset sekä kysymykset ovat toivottuja.

Jos itsenäistymistä kannattavat puolueet voittavat riittävän selkeästi Katalonian ennenaikaiset alueparlamenttivaalit 27. syyskuuta 2015, Katalonian itsenäistyminen on käytännössä enää ajan kysymys – ja nimenomaan kuukausien, ei useampien vuosien kysymys.

Aluepresidentti Mas kertoo Katalonian ennenaikaisista aluevaaleista torstaina

Ylihuomenna se sitten selviää. Kataloniassa on historialliset hetket käsillä.

Aluehallituksen johtaja Artur Mas pitää torstaina tiedotustilaisuuden, jossa hän kertoo ennenaikaisista vaaleista käytyjen neuvottelujen lopullisen tuloksen. Huomenna on vielä edessä tapaaminen Masin, ERC:n johtajan Junquerasin sekä Forcadellin, Casalsin ja Abadalin (kansalaisjärjestöjen johtajat) kesken.

Mas sanoi tänään että kaikki edellytykset Katalonian itsenäistymisliikkeen kannalta parhaalle mahdolliselle lopputulokselle ovat olemassa ja että hän myös kertoo ns. itsenäisen valtion rakennelmien (verovirasto, keskuspankki, sosiaaliturva yms.) siirtymäkaudella luomisesta käytyjen neuvottelujen etenemisestä. Mas sanoi myös Katalonian aluehallituksen haluavan näyttää sopimisen kulttuurin esimerkkiä ja katuvansa viime aikojen vastakkainasettelua Junquerasin kanssa.

Kolme vaihtoehtoa torstaille:
1) Mas ilmoittaa että ”de-facto itsenäistymiskansanäänestyksenä” toimivat ennenaikaiset alueparlamenttivaalit järjestetään maaliskuun loppupuolella 2015 (jonkinlainen ”jos” esim. liittyen siirtymäkausineuvotteluihin saattaa tähän vielä sisältyä mutta se ei saa olla kovin suuri ”jos” – varsinainen alueparlamentin hajottaminen ei tapahdu vielä torstaina mutta melko pian sen jälkeen) kompromissiehdotuksen (erilliset kolme [Masin lista, ERC, CUP] itsenäistymistä kannattavaa ehdokaslistaa, mutta kansalaisjärjestöt ainoastaan Masin ns. laajassa listassa mukana) pohjalta
2) Sopu syntyi mutta vaalit vasta syyskuussa 2015 (hyvin epätodennäköinen sillä ERC ja kansalaisjärjestöt eivät tällaista helpolla hyväksy –> vaihtoehto 3)
3) Sopua ennenaikaisista vaaleista ei ole syntynyt –> ERC:n tuki CiU:n vähemmistöhallituksen budjetilta pois –> poliittinen kriisi –> ennenaikaiset vaalit tai CiU:n ja sosialistien hallitus ja itsenäistymishankkeen sivuuttaminen joksikin aikaa

Artur Masia ja Katalonian politiikkaa useamman vuoden seuranneena uskon hänen tekevänsä kaikkensa välttääkseen nykyisessä Katalonian ilmapiirissä (turhautuminen poliitikkojen kyvyttömyyteen sopia ennenaikaisista vaaleista sillä päätöstä ja sopua vaaleista odotettiin huomattavasti nopeammin 9. marraskuuta järjestetyn itsenäistymisäänestyksen jälkeen) käytännössä poliittisen itsemurhan (minkä tahansa muun kuin ensimmäisen vaihtoehdon julkistaminen) – tekemisen. Joulukuussa oli vaihe jolloin ennenaikaisten vaalien kariutuminen olisi osunut Junquerasin nilkkaan, nyt se osuisi selkeästi Masin nilkkaan.

Viime viikolla arvioin Katalonian päätyvän ennenaikaisiin itsenäistymisaluevaaleihin 60 % todennäköisyydellä – se näyttää edelleen vähintään yhtä todennäköisemmältä. Torstaina asiaan saadaan varmistus.

Läpimurto Kataloniassa – ennenaikaiset vaalit lähellä

Katalonian tasavaltalainen vasemmisto ERC hyväksyi aluepresidentti Artur Masin kompromissiehdotuksen ennenaikaisista alueparlamenttivaaleista, johon itsenäistymistä kannattavat puolueet lähtevät erillisillä listoilla – kuitenkin niin että kansalaisjärjestöt (ANC, Omnium Cultural ja AMI), jotka kannattivat alunperin Masin yhteisen listan suunnitelmaa, osallistuvat (ainakin suurimmilta osin) ainoastaan Artur Masin CDC-puolueen listaan.

Artur Mas tosin kritisoi ERC:n ilmoituksen yksipuolista näkemystä alueparlamenttivaalien maaliskuisesta ajankohdasta, jota hänen mukaansa ei ole vielä sovittu. Mas kutsui Junquerasin sekä kansalaisjärjestöjen johtajat neuvottelemaan uusista käänteistä. Vaalien tyyppi listojen suhteen on siis käytännössä selvillä mutta pieni poliittinen kädenvääntö täytyy vielä käydä ajankohdasta. Mas haluaa että vaalien sopu julkaistaan neuvottelujen tuloksena eikä yksipuolisten esitys-vastaus julkilausumien myötä.

Joka tapauksessa tämä sopu tekee erittäin todennäköiseksi sen että Kataloniassa järjestetään ”de-facto itsenäistymiskansanäänestyksenä” toimivat ennenaikaiset alueparlamenttivaalit maaliskuussa 2015. Asia tosin varmistuu lopullisesti vasta kun neuvottelujen toinenkin osa saatetaan loppuun eli ”itsenäistymishallituksen” muodostamisen (siinä tapauksessa että itsenäistymistä kannattavat ehdokaslistat voittavat ehdottoman enemmistön alueparlamenttiin) sekä siirtymäkauden kohti itsenäistymistä pääperiaatteet (Espanjan kanssa neuvottelun ja kansainvälisen tunnustuksen ohella valtion rakennelmien luominen on tässä oleellista; sisältää sellaisia asioita kuin perustuslaki, verovirasto, sosiaaliturva, vaalikomissio, energiapolitiikka, liikenneyhteydet mm. junat sekä keskuspankki – näitä ei siis ryhdytä nyt päättämään vaan lähinnä sovitaan eräänlainen tiekartta siirtymäkauden tavoitteista ja kestosta) on sovittu CDC:n, ERC:n, kansalaisjärjestöjen sekä ehkä myös CUP:n kanssa.

Näiden viimeisten neuvottelujen jälkeen – ehkä jo ensi viikolla, viimeistään sitä seuraavalla – Artur Mas todennäköisesti määrää ennenaikaiset aluevaalit ja Espanjan pääministeri Mariano Rajoy repii pelihousunsa. Ellei sitten jotain mene täysin pieleen. Se on kuitenkin nyt tämän päivän jälkeen epätodennäköistä – siitäkin huolimatta että Mas ei kokonaan pitänyt ERC:n julkilausumasta. Monet itsenäistymismielisetkään katalaanit eivät viime viikkoina ole uskoneet Masin ja Junquerasin sovun mahdollisuuksiin ja silti se sieltä tuli – kiitos eräiden oleellisten myönnytysten sekä erityisesti kansalaisjärjestöjen kompromissiehdotuksen.

Eilinen blogini aiheesta.

Laajempi analyysi luvassa kunhan ennenaikaisten vaalien järjestäminen varmistuu.

Myöhempi kommentti:

Vaikka yli kuukauden neuvottelujen jälkeen ensimmäistä kertaa eilen saatiin aikaan sopu vaalien tyypistä listojen suhteen (erilliset listat, kansalaisjärjestöt vain Masin listassa), Artur Mas ei ollut tyytyväinen ERC:n ilmoitukseen kahdesta syystä.

Toinen on se että ERC sanoi myös ottavansa puolueen ulkopuolisia ”riippumattonia” edustajia listaansa. Tänään ERC kuitenkin vakuutti että kyseiset henkilät olisivat ”läheltä puoluetta”, eivät uhkaisi Masin listan kansalaisjärjestöjä ja että kyseinen detalji ei missään nimessä ole uhkana sovun syntymiselle.

Toinen syy oli se että ERC esitti sovun ehdokaslistojen tyypistä olevan sopu myös vaalien ajankohdasta. Näin ei kuitenkaan ollut vaan huomenna/alkuviikosta tavataan uudestaan ja neuvotellaan vaalien ajankohdasta (jonka ERC, kansalaisjärjestöt sekä myös CUP haluavat maaliskuulle 2015) ennen kuin käydään vaalien jälkeisen tiekartan kimppuun. Tämä ei tarkoita automaattisesti sitä että Mas ei halua vaaleja maaliskuulle (hän on sanonut monesti olevansa valmis määräämään ne välittömästi jos vain sopu syntyy) vaan enemmänkin sitä että Mas on tyytymätön siihen että ennenaikaisten vaalien ajankohtaa tiedotetaan sopuna liian aikaisesti ja jonkun muun toimesta kuin hänen (onhan hän ainoa joka voi ne määrätä).

Tämä ei ole uutta ja tällainen yksipuolisten tiedonantojen, reaktioiden sekä vastaavien tiedonantojen toiminta on ollut – valitettavasti – tyypillistä näille neuvotteluille. Mistään neuvottelujen tilanteesta/etenemisestä ei muistaakseni ole tiedotettu yhteisesti vaan kaikki on tehty yksipuolisesti ja toisella osapuolella (tai kolmannella joka on kansalaisjärjestöt) on ollut aina jotain huomautettavaa asiasta. Toisaalta on huomioitavaa että asia mistä ollaan neuvoteltu on varsin ainutlaatuinen, eikä helppo: itsenäistymiskansanäänestyksenä toimivat ennenaikaiset alueparlamenttivaalit, puolueiden ehdokaslistojen tyyppi sekä vaalien jälkeinen tiekartta kohti itsenäistymistä.

Kun Mas ilmoitti hyväksyvänsä erillisten listojen kompromissiehdotuksen 5.1., ERC:n ensireaktio oli negatiivinen. Kun ERC ilmoitti hyväksyvänsä tämän 9.1., Masin ensireaktio oli negatiivinen. Silti eteenpäin ollaan menty.

Eilisen merkitys oli siis siinä että ehdokaslistojen tyyppi on nyt pääasiassa ratkaistu ja neuvottelu siirtyy vaalien ajankohtaan (täytyy siis odottaa vielä viikko ennenkuin voi varmasti sanoa onko vaalit maaliskuussa vai ei) sekä vaalien jälkeiseen tiekarttaan.

Aika tehdä päätös Katalonian ennenaikaisista vaaleista

9. marraskuuta 2014 järjestetyn Katalonian itsenäistymisäänestyksen jälkeiset neuvottelut voidaan jakaa kolmeen eri vaiheeseen. Ensimmäinen oli eri poliittisten toimijoiden (aluepresidentti Artur Mas ja tasavaltalaisen vasemmiston ERC johtaja Oriol Junqueras tärkeimpinä, mutta myös muut puolueet ja kansalaisjärjestöt) yksipuolisten omien suunnitelmien ja ”tiekarttojen” esitteleminen katalaaneille marras- ja joulukuun vaihteessa. Toinen oli joulukuun mittaan ensin lähes umpikujaan saakka edennyt Artur Masin CDC ja Junquerasin ERC puolueiden välinen neuvottelujakso, jossa eniten kiistaa aiheutti yhteinen lista/erilliset listat vastakkainasettelu sekä mielipiteet siirtymäajasta itsenäistymiseen ennenaikaisten vaalien jälkeen.

Kolmas ja viimeinen vaihe on parasta aikaa käynnissä ja päättyy ensi viikolla päätökseen siitä järjestetäänkö Kataloniassa ennenaikaiset alueparlamenttivaalit maaliskuussa 2015. Viimeaikaisten molemminpuolisten myönnytysten mutta erityisesti kansalaisjärjestöjen (Katalonian kansalliskokous ANC, Omnium Cultural sekä Katalonian kunnallinen itsenäistymisliike AMI) painostus ja esittelemä kompromissiehdotus, ovat luoneet ilmapiirin, jossa päätös ennenaikaisten vaalien järjestämisestä on mahdollinen.

Keskeisimmät erot Masin ja Junquerasin suunnitelmien välillä olivat seuraavat: Junqueras haluaa että Masin CDC, ERC ja vasemmistolainen CUP – ainoat puolueet täysin itsenäistymisen takana – lähtevät vaaleihin omilla ehdokaslistoillaan kuitenkin yhdessä kampanjoiden itsenäistymisen puolesta ja ottamalla kansalaisjärjestöiden ehdokkaita listoille mukaan. Mas haluaisi että itsenäistymistä kannattavat puolueet, muodostaisivat yhteisen ehdokaslistan – näin korostaen ennenaikaisten vaalien de-facto kansanäänestyspiirrettä. Siirtymäaikaan liittyen erot pelkistyvät siihen että Mas haluaa neuvotella itsenäistymisestä ensin Espanjan kanssa ja vasta 18 kuukauden jälkeen julistautua itsenäiseksi valtioksi – joko Espanjan hyväksynnällä tai todennäköisesti yksipuolisesti. Junqueras haluaa julistautua itsenäiseksi heti kun vain mahdollista (verohallinto, keskuspankki, muut valtion toiminnot luotu) itsenäiseksi valtioksi ja neuvotella jo itsenäisenä valtiona itsenäistymiseen liittyvistä asioista Espanjan kanssa. Masin suunnitelmassa myös varsinainen itsenäistymisjulistus asetettaisiin vielä ratifioivaan kansanäänestykseen ennen ensimmäisiä itsenäisen Katalonian parlamenttivaaleja ja kansanäänestystä itsenäisen Katalonian perustuslaista kun taas Junquerasille riittäisivät vain jälkimmäiset. Siirtymäaikaa käsittelevät asiat eivät ole kuitenkaan osoittautuneet listatyypin kaltaiseksi kynnyskysymykseksi.

Yhteisymmärrystä on kuitenkin saavutettu ja myönnytyksiä tehty. Artur Mas on ilmoittanut että erilliset listat ovat mahdolliset – ERC perustelee niitä sillä, ettei menetettäisi potentiaalisia itsenäistymisenkannattajia poliittisesti liian kapean listan takia (toisaalta voisi sanoa että poliittinen yhtenäisyys yhden itsenäistymistä kannattavan listan takana varmasti vakuuttaisi monet katalaanit). Lisäksi on huomioitavaa että CUP ei missään nimessä olisi suostunut yhteiseen listaan Masin kanssa. Junquerasin suunnitelma sisältää sen että itsenäistymistä kannattavat ehdokaslistat (jotka lähtisivät vaaleihin nimillä: itsenäistymisen puolesta – ERC, itsenäistymisen puolesta – Masin puolue jne.) ja niiden takana olevat puolueet sitoutuvat muodostamaan aluehallituksen jos se voittavat ehdottoman enemmistön alueparlamenttipaikoista. CUP todennäköisesti sitoutuisi tähän myös, joskin hieman vastustellen. Ero itsenäistymisen kannattajien selvän ja niukan voiton välillä mahdollisissa ennenaikaisissa alueparlamenttivaaleissa voidaan katsoa riippuvan siitä pystyvätkö Masin lista ja Junquerasin lista muodostamaan hallitusta ilman CUP:n listaa vai ei.

Neuvotteluissa Masin valttikorttina on se että hän on ainoa henkilö, joka voi määrätä ennenaikaiset vaalit. Junquerasillakin on omansa eli Masin CiU puolueen (joka todennäköisesti hajoaa pienemmän osan UDC:n itsenäistymisvastustuksen vuoksi, jos Mas määrää ennenaikaiset vaalit) vähemmistöhallitus tarvitsee ERC:n tukea tämän vuoden budjetin hyväksynnässä. Mahdollistaakseen neuvottelujen jatkamisen ERC äänestikin ennen joulua opposition budjettimuutosehdotukset nurin. Junqueras on kuitenkin sanonut että ERC ei hyväksy budjettia tammikuun lopulla (19. päivä lähtien) käytävässä parlamenttikäsittelyssä jos sopuun ennenaikaisista vaaleista ei ole päästy. Jos taas ennenaikaisiin vaaleihin päädytään, siirtyy budjetin hyväksyntä vasta vaalien jälkeisen parlamentin vastuulle.

Junqueras on luvannut että aluepresidentti Mas saa jatkaa siirtymäkauden aluehallituksen johdossa vaikka ERC voittaisikin Masin listan ennenaikaisissa vaaleissa – mikä on mahdollista. Viimeisimmät mielipidetiedustelut kertovat näiden kannatusten olevan käytännössä tasan ja yhteisen kannatuksen ehkä ilman CUP:n listaakin riittävän ehdottomaan enemmistöön alueparlamenttipaikoista. Podemos on nousevana puolueena arvaamaton ja voi hyvinkin käydä että ilman CUP:a ehdotonta enemmistöä ei saada muodostettua. Jos itsenäistymistä kannattava Masin lista ja ERC:n lista saavat ehdottoman enemmistön parlamenttipaikoista (yli 50 % äänistä näyttäisi vaativan CUP:n myös) ovat katalaanit varsin selkeästi äänestäneet itsenäistymisen puolesta. Jos taas aluehallituksen muodostamiseen vaaditaan myös CUP, asettaa se tietysti jotain kysymysmerkkejä siitä onnistuuko siirtymäkauden hallitus uskottavasti ajamaan Katalonian itsenäistymistä.

Yksi erillisten listojen ongelma on kansalaisjärjestöjen edustajat. Masin alkuperäisen suunnitelman mukaan yhteinen lista olisi koostunut sekä poliitikoista että kansalaisjärjestöjen edustajista (tai ylipäätään kansalaisista), jotka olisivat sitoutuneet, etteivät enää asettuisi ehdolle itsenäisen Katalonian ensimmäisissä parlamenttivaaleissa. Se olisi siis ollut eräänlainen lyhyt palvelus Katalonian itsenäistymisen puolesta. Hän itse olisi sitoutunut samaan, jos hän olisi johtanut siirtymäkauden itsenäistymishallitusta. Kansalaisjärjestöjen edustajat, jotka voisivat olla eri alojen ammattilaisia, leimaantuisivat kuitenkin poliittisesti, jos heitä täytyisi hajauttaa erikseen Masin ja Junquerasin – sekä myös CUP:n – listoihin ennenaikaisissa alueparlamenttivaaleissa.

Tämän ongelman ratkaisemiseksi ANC, Omnium Cultural ja AMI, jotka olivat aiemmin esittäneet tukensa Masin suunnitelmalle yhteisestä listasta, esittivät joulukuun lopulla Masille ja Junquerasille kompromissiehdotusta. Ehdotus oli alun perin AMI:n johtajan Vila Abadalin. Ehdotuksessa vaaleihin lähdettäisiin erillisillä listoilla mutta kansalaisjärjestöt osallistuisivat ainoastaan aluepresidentti Masin listaan (jota on parempi tosiaan kutsua Masin kuin CDC:n listaksi varsinkin jos kansalaisjärjestöt tulevat siihen mukaan). Tosin Mas on myös sanonut, ettei hänen välttämättä tarvitsisi olla listan kärjessä mutta eiköhän hän siihen kuitenkin päädy. Artur Mas on varsinkin kansainvälisesti uskottavin poliitikko johtamaan Katalonia itsenäistymiseen – myös Oriol Junqueras tietää tämän ja itse tähyileekin vasta itsenäisen Katalonian ensimmäisiin parlamenttivaaleihin ja ensimmäisen presidentin tehtävään.

5. tammikuuta 2015 aluepresidentti Mas ilmoitti kannattavansa edellä esitettyä kompromissiehdotusta ja erillisiä listoja. Junqueras oli kuitenkin vielä kriittinen kansalaisjärjestöjen osallistumiseen ainoastaan Masin listaan. CDC:n johtavat poliitikot kritisoivat ERC:tä ja 8. tammikuuta Artur Mas ilmoitti että päätösten aika on tullut. Mas ja Junqueras tapaavat vielä ainakin kerran ennen ensi viikkoa mutta Mas sanoi että ensi viikolla päätös kompromissiratkaisusta on tehtävä. Hän myös lupasi että jos sopuun päästään, hän määrää ennenaikaiset alueparlamenttivaalit välittömästi. Tähän Junqueras vastasi että ERC:llä ei ole enää kynnyskysymyksiä liittyen erillisiin listoihin ja että hän uskoo sovun ennenaikaisista vaaleista syntyvän.

Näin ollen ensi viikolla on edessä ratkaisun hetket (Mas pitää suunnitellun puheen tiistaina 13. päivä mutta ei ole varmaa julkaistaanko sopu ja sitä kautta ennenaikaisiin vaalien järjestäminen vielä silloin). Joko sopuun ei jostain syystä päästäkään ja ERC:n on toteutettava uhkauksensa aluehallituksen kaatamisesta budjettiäänestyksissä. Silloin Masin tulisi päättää hallitaanko vaalikausi loppuun sosialistien tuella (minkä vaatimuksena on luopuminen ennenaikaisten vaalien ajamisesta) vai päädytäänkö tavallisiin ennenaikaisiin alueparlamenttivaaleihin. Joka tapauksessa aika on vähissä – myös neuvottelujen epäonnistuminen tullaan tiedottamaan ensi viikolla.

Toinen vaihtoehto on se että Mas ja Junqueras pääsevät sopuun suurin piirtein edellä esitellyn kompromissiehdotuksen pohjalta ja Kataloniassa todella järjestetään de-facto kansanäänestys itsenäistymisestä ennenaikaisten alueparlamenttivaalien muodossa. Tämän jälkeen CUP otetaan neuvotteluihin mukaan ja sovitaan kampanjan pelisäännöistä sekä hallitusyhteistyöstä vaalien jälkeen. Ehdokasasettelu lähtisi käyntiin ja kansalaisjärjestöt selvittäisivät omat ehdokkaansa. Vaalien todennäköinen ajankohta olisi sunnuntai 22. maaliskuuta. Enää pääsiäisen jälkeen ei ehdi sillä toukokuussa on myös Kataloniassa edessä kunnallisvaalit.

Tällä hetkellä voi siis sanoa että jos sopuun päästään, Katalonian ennenaikaiset alueparlamenttivaalit järjestettäisiin todennäköisesti seuraavalla kaavalla: kolme itsenäistymistä kannattavaa ehdokaslistaa: Artur Masin CDC:stä ja kansalaisjärjestöistä muodostuva varsinainen itsenäistymislista, Junquerasin ERC:stä muodostuva ns. sosiaalinen itsenäistymislista sekä varsinkin Podemoksen kanssa äänistä kilpailevan CUP:n ehdokaslista. Nämä kampanjoisivat varsin yhtenäisesti kuitenkin omin painotuksin. Jos kyseiset listat saavat ehdottoman enemmistön alueparlamenttipaikoista ennenaikaisissa vaaleissa, tulkittaisiin Katalonian äänestäneen itsenäistymisen puolesta (esim. skenaario jossa Masin lista ja ERC:n lista saisivat niukasti yli 50 % paikoista mutta eivät yli 50 % äänistä ilman CUP:ia on todennäköinen). Käytännössä, jotta voisi sanoa katalaanien valinneen itsenäistymisen, myös yli 50 % annetuista äänistä vaadittaisiin juuri de-facto kansanäänestyspiirteen vuoksi – vaikka periaatteessa ehdoton enemmistö parlamenttipaikoista riittäisi.

Vaalien jälkeen – jos itsenäistymistä kannattavat listat voittaisivat – muodostettaisiin niiden pohjalta hallitus, johon keskeisille paikoille tulisivat sekä Mas, Junqueras että kansalaisjärjestöt. Tämä hallitus ilmoittaisi niin Espanjalle kuin kansainvälisesti saaneensa katalaanien enemmistöltä mandaatin itsenäistymiseen sekä ryhtyisi neuvotteluihin asian saavuttamiseksi. Espanja ei tässä vaiheessa seuraisi toimettomana – Katalonian itsehallinnon lakkauttamista vaadittaisiin varsinkin konservatiivien puolelta –, mutta ei paneuduta siihen vielä tässä tekstissä. Kataloniassa oikeastaan jo nyt alulle laitettuja toimia verohallinnon, keskuspankin sekä itsenäisen tasavallan perustuslain luomiseksi jatkettaisiin. Riippuen myös Espanjan parlamenttivaaleista loppuvuodesta 2015, Katalonia lopulta itsenäistyisi jossain vaiheessa – todennäköisesti yksipuolisesti -, mutta ehkä Podemoksen ja PSOE:n hallitus voisi viimeisenä keinonaan myöntyä virallisen kansanäänestyksen järjestämiseen ja laajan perustus- ja itsehallintolakiuudistuksen lupaamiseen ”ei”-äänien voitosta. Kansanpuolueen johtaman hallituksen viimeiset keinot Katalonian itsenäistymisen estämiseksi voisivat valitettavasti olla jotain aivan muuta.

Olen monesti sanonut että Katalonian itsenäistyminen tässä Espanjan antaman vastustuksen ja kansanäänestyksen mahdottomuuden ilmapiirissä riippuu kolmesta asiasta: 1) itsenäistymistä kannattavien puolueiden yhtenäisyydestä sekä kyvystä yhteistyöhön, 2) miten katalaanit äänestävät ennenaikaisissa alueparlamenttivaaleissa sekä 3) Espanjan toiminnasta itsenäistymisen kannattajien voiton jälkeen. Nämä ovat myös kriittisyydessään hyvä esittää tässä järjestyksessä. Siirtymäkausi itsenäistymiseen mahdollisen itsenäistymisen kannattajien voiton jälkeen tulee varmasti olemaan vaikea mutta oikeastaan oleellinen enää kysymyksen koska Katalonia itsenäistyy suhteen. Jos taas Katalonian itsenäistymistä kannattavat puolueet lähtevät yhtenäisesti ennenaikaisiin alueparlamenttivaaleihin, heidän voittonsa on todennäköinen – joskin ei varma.

Näin ollen, jos aluepresidentti Artur Mas ilmoittaa ensi viikolla, että sopu tasavaltalaisen vasemmiston kanssa on saavutettu, ja Kataloniassa järjestetään ennenaikaiset alueparlamenttivaalit, vastaus kysymykseen itsenäistyykö Katalonia, on että todennäköisesti kyllä.

Itsenäistymisäänestyksen jälkeen marraskuussa ja joulukuun alussa olin varma että ilmoitus ennenaikaisten alueparlamenttivaalien järjestämisestä tulee. Joulun alla olin epävarmempi. Nyt olen taas luottavaisempi. Vaikka se ei ole tietenkään varmaa, Kataloniasta tulee todennäköisesti ensi viikolla aikamoinen uutispommi: de-facto itsenäistymiskansanäänestyksenä toimivat ennenaikaiset alueparlamenttivaalit järjestetään maaliskuussa 2015. Jos näin käy, näen jo silmissäni hiukan harhaanjohtavia uutisia Suomessa siitä kuinka ennenaikaiset vaalit ovat ”mittaus itsenäistymisen kannatuksesta” tai ”vaalit keskittyvät lähinnä yhden asian eli itsenäistymisen ympärille”. Lähtökohta on se että tässä ja nyt – jos ennenaikaisiin vaaleihin päädytään – katalaanit päättävät itsenäistymisestään sitovasti ja lopullisesti. Lopullisesti ainakin siinä mielessä että jos ennenaikaisissa alueparlamenttivaaleissa itsenäistymistä kannattavat puolueet voittavat, Katalonia tulee itsenäistymään. Nämä eivät siis olisi vaalit, joissa itsenäistyminen nousee keskeiseksi vaaliteemaksi kuten vuonna 2012, vaan täysin laillinen sekä ainakin jossain määrin ja joksikin aikaa lopullinen ”de-facto kansanäänestys” Katalonian itsenäistymisestä.

Italian presidentinvaalit 2015

89-vuotias Giorgio Napolitano ilmoitti odotetusti uudenvuodenpuheessaan eroavansa piakkoin Italian presidentin tehtävästä korkeaan ikäänsä vedoten. Napolitanoa valittaessa ensimmäisenä Italian historiassa toiselle 7-vuotiskaudelle vuonna 2013 oli selvää, ettei hän tule toimimaan koko kautta. Olihan Napolitanon valinta joka tapauksessa kompromissi, jolla aikaisemmin helmikuussa 2013 käytyjen parlamenttivaalien jälkeinen hankala poliittinen tilanne saatiin ratkaistua ja Enrico Lettan (joka sittemmin erosi ja Matteo Renzistä tuli pääministeri) hallitus pystyttiin muodostamaan. Napolitanon seuraajan valinnasta on odotettavissa jälleen hankalaa – ja tällä kertaa laajasti arvostettu Napolitano ei enää itse ole pelastamassa tilannetta.

Italiassa lähinnä seremoniaalisen viran omaava presidentti valitaan epäsuorasti parlamentin toimesta. 1008-jäsenisen valitsijakollegion muodostavat 630 edustajainhuoneen (parlamentin alahuone) jäsentä, 315 senaattoria (parlamentin ylähuone), 5 elinikäistä senaattoria (entiset presidentit automaattisesti, lisäksi presidentin nimittämiä ansioituneita italialaisia) sekä 58 alueellista edustajaa (Aostanlaaksosta yksi, muilta 19 Italian alueelta kolme kustakin). Kolmella ensimmäisellä äänestyskierroksella vaaditaan 2/3 enemmistö eli vähintään 672 ääntä. Neljänneltä äänestyskierrokselta eteenpäin valintaan riittää ehdoton enemmistö eli vähintään 505 ääntä. Toisin kuin Kreikassa, jossa nähtiin äskettäin kuinka parlamentin epäonnistuminen presidentinvalinnassa johti ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin, Italiassa kyseinen kollegio äänestää niin kauan kunnes joku ehdokas saa yli puolet äänistä. Tosin parlamentin työskentely kyllä häiriintyy sitä enemmän mitä kauemmin valinta kestää. Äänestyksiä voi suorittaa maksimissaan kaksi päivässä.

Mario Montin virkamieshallituksen menetettyä Silvio Berlusconin keskusta-oikeiston tuen Italiassa järjestettiin ennenaikaiset parlamenttivaalit helmikuussa 2013. Pier Luigi Bersanin demokraattisen puolueen johtama keskusta-vasemmistokoalitio voitti vaalit täpärästi ennen Berlusconin Vapauden kansa puolueen johtamaa keskusta-oikeistokoalitiota. Bersanin koalitio sai suurimmalle koalitiolle kuuluvat extrapaikat mutta ei pystynyt muodostamaan enemmistöhallitusta edes Montin johtaman keskustan kanssa. Tämä johtui siitä että lisäpaikat eivät riittäneet enemmistöön kuin parlamentin alahuoneessa ja hallitus tarvitsee myös senaatin enemmistön taakseen. Vaikeaan tilanteeseen oli osasyynä (vaalijärjestelmän lisäksi) uusi populistinen Beppe Grillon johtama Viiden tähden liike, joka nousi reilun 25 % alahuoneäänien kannatuksella suurimmaksi yksittäiseksi puolueeksi – myös ohitse demokraattisen puolueen. Uuden hallituksen muodostaminen vaati keskusta-vasemmiston ja keskusta-oikeiston yhteistyötä.

Useamman kuukauden epäonnistuneiden neuvotteluiden jälkeen myös presidentinvaalit painoivat päälle huhtikuussa 2013 ja jopa uudet ennenaikaiset vaalit näyttivät todennäköiseltä. Tarkoituksena oli kuitenkin saavuttaa presidentinvaaleissa kompromissi Bersanin ja Berlusconin välille ja sitä kautta edesauttaa hallitusneuvotteluita. Ensimmäinen yritys valita entinen senaatin puhemies ja ministeri Franco Marini presidentiksi epäonnistui lähinnä keskusta-vasemmiston hajaäänien vuoksi. Marinin vastustamista johti Firenzen pormestari Matteo Renzi, joka myöhemmin joulukuussa 2013 valittiin demokraattisen puolueen johtoon. Seuraavaksi Bersani ehdotti entistä pääministeriä ja Euroopan komission puheenjohtajaa Romano Prodia presidentiksi. Berlusconin poliittisena päävihollisena aikanaan tunnettu Prodi sai keskusta-oikeiston boikotoimaan neljättä äänestystä. Prodi olisi tullut valituksi jos koko keskusta-vasemmisto olisi häntä äänestänyt mutta yli 100 ei näin tehnyt. Tultuaan kaksi kertaa omien pettämäksi Bersani ilmoitti eroavansa demokraattisen puolueen johdosta heti, kunhan presidentti olisi saatu valittua.

Lopulta Bersani ja Berlusconi löysivät yhteisen sävelen ja kansallisen edun nimissä pyysivät Giorgio Napolitanoa asettumaan ehdolle toiselle kaudelle ja hän suostui. Kuudennessa äänestyksessä Napolitano tuli valituksi yli 700 äänellä. Viiden tähden liikkeen ehdokas Stefano Rodota sai reilut 200 ääntä. Napolitano oli suostuessaan vaatinut keskusta-oikeiston ja keskusta-vasemmiston laajaa hallitusta. Huhtikuun lopulla demokraattisen puolueen varapuheenjohtajan Enrico Lettan johdolla saatiin muodostettua demokraattisen puolueen, Berlusconin Vapauden kansa puolueen, Montin keskustan sekä muutamien pienempien puolueiden laaja enemmistöhallitus, jonka odotettiin pystyvän toimimaan ainakin jonkin aikaa.

Syksyllä 2013 Berlusconi veti tuen pois Lettan hallitukselta senaatin erotettua hänet veropetos- ja virka-aseman väärinkäyttö tuomion jälkeen. Keskusta-oikeisto kuitenkin hajosi ja Berlusconin kakkosmies sisäministeri Angelino Alfano perusti oman puolueen, johon tuli mukaan kymmeniä Vapauden kansan parlamentaarikkoja. Alfano antoi tukensa Lettan hallitukselle ja ennenaikaiset vaalit vältettiin. Sittemmin Lettan hallitus vielä muuttui Matteo Renzin hallitukseksi hänen voitettua demokraattisen puolueen johtajavaalit joulukuussa 2013. Berlusconi perusti oman vanhan Forza Italia puolueensa Vapauden kansan raunioille ja on tehnyt jonkin verran yhteistyötä Renzin kanssa laajemman perustus- ja vaalilakiuudistuksen puolesta mikä vaatii määräenemmistön taakseen. Uudistuksia ei ole kuitenkaan vielä saatu lävitse.

Tällä hetkellä Renzin hallituksella on melko turvallinen enemmistö parlamentin molemmissa huoneissa (394 630:sta edustajainhuoneessa ja 179 315:sta senaatissa). Hallituksen ytimen muodostavat demokraattinen puolue, Alfanon uusi keskusta-oikeisto, johon on myös liittynyt keskustaunionipuolue mukaan, sekä Mario Montin keskusta. Mukana on myös pieniä puolueita. Opposition ytimen muodostavat Berlusconin Forza Italia, Grillon Viiden tähden liike sekä Matteo Salvinin Lega Nord eli Pohjoisen Liiga, joka tunnetaan eurokriittisyyden lisäksi Pohjois-Italian itsenäistymishankkeesta – viime aikoina erityisesti Veneton itsenäistymispyrkimyksestä. Lega Nordin jäsenpuolueet Lega Lombarda ja Liga Veneto ovat suurimmat puolueet Lombardian ja Veneton alueparlamenteissa Pohjois-Italiassa.

Lähtökohtaisesti Renzin hallituksella on riittävästi edustajia presidentin valintaan neljännellä kierroksella, jolloin pelkkä yli 50 % enemmistö riittää valintaan. Kuitenkin pyrkimys on saada uusi presidentti valittua mahdollisimman laajalla konsensuksella. Lisäksi hallituspuolueet – myös Renzin oma demokraattinen puolue – ei todennäköisesti äänestä yhdenmukaisesti presidenttiä valittaessa. Rensi haluaa välttää Bersanin, jonka ehdottaman kandidaatin valinta estyi kahdesti keskusta-vasemmiston hajaäänien vuoksi. On spekuloitu että Renzi saattaa hyvinkin päätyä ennenaikaisten vaalien ratkaisuun ja sitä kautta realisoimaan demokraattisen puolueen selvän mielipidetiedustelujohdon jos hän kohtaa laajaa vastustusta esim. juuri perustus- ja vaalilakiuudistuksensa suhteen. Presidentinvaalien – vaikka ne venyisivätkin – ei kuitenkaan uskota johtavan ennenaikaisiin vaaleihin kuin siinä tapauksessa että demokraattinen puolue hajoaisi totaalisesti mikä ei ole todennäköistä.

Forza Italia haluaa sitoa uuden presidentin valinnan käynnissä olevaan parlamentaariseen yhteistyöhön Renzin kanssa, jotta Berlusconilla olisi sanansa sanottavana. Berlusconi sanoi joulukuun lopulla että tuleva presidentti voi toki olla vasemmistolainen mutta hänen on nautittava laajaa tukea myös keskusta-oikeistolta. Angelino Alfano sanoi myöskin vasemmistolaisen käyvän mutta oikeiston on oltava mukana valinnan takana. Spekulaatiossa ovat pyörineet entisten pääministerien Romano Prodin sekä Giuliano Amaton nimet (molemmat demokraatteja). Näistä Amato on huomattavasti mieluisampi oikeistolle. Prodi todennäköisesti kohtaisi keskusta-oikeiston vastustuksen lisäksi huomattavaa vastustusta myös hallituspuolueiden kansanedustajien joukosta jos Renzi häntä ehdottaisi presidentiksi. Pohjoisen Liiga on sanonut vastustavansa niin Prodia kuin Amatoa – vaikka heillekin käy tarvittaessa vasemmistolainen presidentti. Puoluetaustalla ei näytä olevan suurinta roolia vaan merkittävämpää on henkilön vaikutelma ja aikaisemmat edesottamukset.

Amaton ja Prodin lisäksi myös nykyisen EKP:n pääjohtaja Mario Draghin nimi on ollut esillä. Hän tuskin tosin kelpaa nykyiselle oppositiolle mutta saattaisi saada varsin laajan tuen keskusta-vasemmistolta. Entisen ulkoministerin ja EU komissaari Emma Bonino voisi olla kompromissiehdokas – Italian ensimmäinen naispresidentti. Muita mahdollisia naisehdokkaita ovat nykyinen puolustusministeri Roberta Pinotti ja edustajainhuoneen puheenjohtaja Laura Boldrini sekä demokraattisen puolueen johtaja senaatissa Anna Finocchiaro. Finocchiaron lisäksi ns. demokraattisen puolueen vanhaan kaartiin kuuluvat Torinon pormestari Piero Fassino sekä entinen puoluejohtaja ja Rooman pormestari Walter Veltroni. Tällaiset nimet saattavat tulla valituksi myöhemmillä äänestyskierroksilla jos laajaa konsensusta ei löydetä. Nuoremman sukupolven Renzi on kuitenkin tehnyt pesäeron ainakin osittain ryvettyneeseen Italian vanhaan poliittiseen kaartiin joten se saattanee olla ainakin Veltronin valinnan esteenä. Sama pätee demokraattisen puolueen entiseen johtajaan Pier Luigi Bersaniin mutta ei ehkä niinkään paljon nykyiseen valtiovarainministeri Pier Carlo Padoaniin, jonka nimi on ollut myös esillä. Muita mahdollisia ehdokkaita ovat senaatin nykyinen puhemies Pietro Grasso, senaatin varapuhemies Linda Lanzillotta, entinen ministeri Franco Bassanini, entinen oikeusministeri Paola Severino, Piemonten nykyinen aluepresidentti Sergio Chiamparino, perustuslakituomioistuimen tuomari Sergio Mattarella, nykyinen kulttuuriministeri Dario Franceschini, nykyinen ulkoministeri Paolo Gentiloni sekä perustuslakituomioistuimen varapresidentti Marta Cartabia. Myös Berlusconin nimi on ollut esillä, mutta mainittakoon se tässä lähinnä loppukevennyksenä.

En tunne Italian politiikkaa riittävän hyvin ennustaakseni kuka todennäköisesti tulee valituksi tasavallan 12. presidentiksi mutta eiköhän se tekstissä tähän mennessä mainittujen joukosta löydy. Tämän hetkisistä mielipidetiedusteluista liittyen seuraaviin parlamenttivaaleihin, jotka siis järjestetään vasta 2018, jollei niitä päätetä aikaistaa tai Renzin hallitus kaadu, mistä varsinkin ensimmäinen on hyvinkin mahdollista, on havaittavissa muutamia mielenkiintoisia asioita.

Demokraattinen puolue on kasvattanut kannatustaan varsinkin Renzin aikana ja sille ennustetaan tällä hetkellä peräti 37 % kannatusta vuoden 2013 vaalien noin 25 % sijaan. Beppe Grillon Viiden tähden liike on selkeästi hiipunut mutta sille ennustetaan edelleen vajaan 20 % kannatusta (25 % vuonna 2013) selkeästi toiseksi suurimpana puolueena. Ennen pienempiä puolueita seuraavana tulevat reilussa 13 % niin Berlusconin Forza Italia (Vapauden kansa sai reilut 21 % vuonna 2013, Alfanon NCD puolueelle ennustetaan vajaan 5 % kannatusta) kuin Pohjoinen Liiga, joka sai vuonna 2013 ainoastaan 4 % äänistä. Pohjoisen Liigaa kannattaa pitää silmällä varsinkin kun mm. Venetossa on luvassa alueparlamenttivaalit tänä vuonna. Italian hallituksen vietyä Veneton itsenäistymiskansanäänestyssuunnitelman perustuslakituomioistuimeen, aluevaaleista näyttää tulevan itsenäistymiskysymyksen suhteen kärjekkäät – ei niin ratkaisevasti kuin mahdollisesti Kataloniassa – mutta kuitenkin.